Harrastava Valkeakoski jatkuu syksyllä
Aluehallintoviraston myöntämän rahoituksen turvin Harrastava Valkeakoski -koulukerhotoiminta jatkuu ensi lukuvuonna kouluissa.
Aluehallintoviraston myöntämän rahoituksen turvin Harrastava Valkeakoski -koulukerhotoiminta jatkuu ensi lukuvuonna kouluissa.
Näe koko perheen tapahtumassa huikeita temppuja ja koe uusia elämyksiä. Tapahtumassa on luvassa upea show, kun paikalle saapuvat Suomen kuumimmat scoottinimet ja BMX-taitureita!
Valtaosaan Kotiseutupäivien tapahtumista on avoin ja vapaa pääsy.
Kolmipäiväisen Kotiseutupäivien ohjelma on ylistys kotiseudulle. Varaa kalenteriisi elokuinen viikonloppu ja tule juhlimaan!
Uusien oppilaiden hakuaika Emilin kuvataiteen, arkkitehtuurin ja käsityön ensi lukuvuoden opintoihin on 2.–26.5.
Musiikki-, tanssi- ja teatteriopisto antaa musiikin ja tanssin taiteen perusopetuksen laajan oppimäärän sekä teatterin yleisen oppimäärän mukaista opetusta lapsille ja nuorille.
Sovari 2024 –tulokset perustuvat nuorten vastauksiin koskien Valkeakosken kaupungin etsivää nuorisotyötä vuoden 2024 aikana. Nuoret vastaavat kyselyyn yhteistyön päättyessä ja yhteistyön jatkuessa aina loppuvuodesta.
Hiihtolegenda Juha Mieto mukana Antero Kekkosen kuntoportaiden avajaisissa, jotka järjestetään la 10.5. klo 11 alkaen Korkeakankaalla.
Kuvataide- ja käsityökoulu Emilin kevätnäyttely on esillä Voipaalan taidekeskuksessa 27.4.-25.5.
Valkeakoskella vietetään kesäkuussa Vesistöviikkoa, joka tarjoaa viikon ajan ainutlaatuisia elämyksiä veden äärellä ympäri kaupunkia. Katso koko Vesistöviikon runsas ohjelma ja sukella mukaan tapahtumiin!