Myllysaaren museo, lapsi ja Sääksmäen silta.

Kotiseutupäivät 2025

Valkeakoskella järjestetään Valtakunnalliset Kotiseutupäivät 15.-17.8.2025.

Kotiseutupäivien tavoitteena on vahvistaa paikallisten myönteistä identiteettiä ja paikallistunnetta sekä tehdä paikkakuntaa valtakunnallisesti tunnetuksi. Kolmen päivän aikana järjestetään monipuolista ohjelmaa ympäri Valkeakoskea ja Sääksmäkeä, joka toivottavasti tavoittaa paikalliset, lähikuntien asukkaat sekä muualta tulevat matkailijat. Lisäksi tapahtuma kokoaa yhteen valtakunnallisesti kotiseutu- ja kulttuuriperintöasioiden parissa työskentelevät ammattilaiset ja harrastajat.

Valkeakoskella on järjestetty Kotiseutupäivät ensimmäisen kerran vuonna 1960. Pirkanmaalla Tampere on isännöinyt viimeksi Kotiseutupäiviä vuonna 2003. Kotiseutupäiviä on järjestetty aina vuodesta 1949 alkaen.

Kotiseutupäivien ohjelma on julkaistu

Kotiseutupäivien ohjelma on nyt julkaistu ja ilmoittautuminen mm. bussiretkille on avattu. Kolmipäiväisen tapahtuman ohjelmassa on musiikkia, taidetta, bussi- ja kävelyretkiä ja risteilyjä, opastuksia teollisuus- ja kulttuuriperintöä, keskusteluja ajankohtaisista aiheista, urheilua, teatteria sekä runsaasti ohjelmaa myös lapsille ja nuorille.

  • Tutustu sivun alalaidasta monipuoliseen ohjelmaan.

Valkeakosken kaupunki tuottanut tapahtuman ja ohjelman yhdessä Suomen Kotiseutuliiton kanssa. Lisäksi paikalliset kotiseutuyhdistykset:

  • Valkeakoski-Seura
  • Sääksmäki-Seura
  • Ritvalan Nuorisoseura

sekä lukuisat paikalliset yhdistykset, tahot, yhteisöt ja seurat ovat aktiivisesti olleet mukana sisällön tuottamisessa.

Avoimet ovet UPM Tervasaaren tehtaalla

Lauantaina 16. elokuuta avautuu harvinainen tilaisuus kurkistaa Valkeakosken keskeisimmän punatiilisen tuotantolaitoksen uumeniin, kun UPM Tervasaaren tehtailla järjestetään avoimien ovien päivä. Päivän aikana järjestettävillä opastetuilla kierroksilla pääsee tutustumaan perinteikkään paperitehtaan nykytoimintaan.

”Tehtaallamme on pitkät perinteet, modernit tuotantolaitteet ja erittäin ammattitaitoinen henkilöstö. Nykyisen päätuotteemme, irrokepaperin, kysyntä on kasvussa. Lisäksi kehitämme uusia tuotteita pakkauskäyttöön. Haluamme avata toimintaamme ympäröivälle yhteisölle, ja avoimien ovien päivä tarjoaa erinomaisen mahdollisuuden vieraille tutustua toimintaamme”, toteaa UPM Tervasaaren tehtaanjohtaja Tomi Hytönen.

  • Lue koko teollisuusperinteeseen liittyvän ohjelman tiedote sivun alalaidan linkistä.
  • UPM Keskusarkiston näyttely (Lempääläntie 18 B) avoinna pe 15.8. klo 9-16 ja la 16.8. klo 10-16. Opastettu kierros la klo 13-14.
    • Näyttelyssä on esillä tehtaan 150-vuotisjuhlanäyttely täydennettynä muutosten vuosikymmen 1960-luvusta kertovalla osalla. Näyttelytilassa on esillä myös vanha paperikone.
    • Vapaa pääsy.

Roukon yhtenäiskoulun kolmoset valittu tapahtuman suojelijaksi

Suojelijan rooli on kunniatehtävä ja suojelijan tervehdys tullaan julkaisemaan myös Kotiseutupäivien käsiohjelmassa. Valkeakosken koulujen kolmannen luokan opetussuunnitelmaan sisältyy vesien Valkeakoski -jakso. Vesien Valkeakoski on myös Kotiseutupäivien teemaotsikko.

”Koulussa teemaa sovelletaan kevätlukukaudella lähes kaikkiin oppiaineisiin. Osana ympäristöoppia ja liikuntaa käydään kokeilemassa kalastusta, englannin tunnilla opitaan kalaan ja veteen liittyviä sanoja englanniksi ja oppilaat työstävät kuvataiteessa yhteisöllistä vesiaiheista taideteosta”, kertoo kolmannen luokan luokanopettaja Mia Ravander.

”Perinteisesti tapahtuman suojelija on ollut esimerkiksi poliitikko tai julkisuuden henkilö, mutta me halusimme valita suojelijan laatikon ulkopuolelta. Olemme erittäin innoissamme, että Roukon koulun kolmoset ja opettajat ottivat tämän kunniatehtävän vastaan“, Kotiseutupäivien tuottajat Petra Kotro ja Riina Syrjänen kertovat.

”Kotiseutuliitto on yhtä lailla ilahtunut valinnasta. Kuka olisikaan parempi suojelija kuin koululaiset, jotka itse elävät ja hengittävät paikallista kulttuuria ja luontoa – ja joiden vastuulle niiden säilyminen tuleville sukupolville aikanaan jää?”, Kotiseutuliiton järjestöpäällikkö Marika Punamäki kysyy.

Yhteistyökumppanit:

Kotiseutupäivien pääyhteistyökumppanina on Valkeakosken Sanomat.

Muut yhteistyökumppanit ovat:

  • Valkeakosken Energia
  • Omavoima
  • Pirkanmaan Osuuskauppa
  • Hämeen Heimoliiton säätiö
  • OP Etelä-Pirkanmaa
  • Hakafood Café.

Viimeksi muokannut: Syrjänen Riina