Varhaiskasvatuksen asiakasmaksu peritään enintään yhdeltätoista kalenterikuukaudelta toimintavuoden (1.8. – 31.7.) aikana. Maksuton kuukausi on heinäkuu. Mikäli lapsen varhaiskasvatus on alkanut 1.9. tai sen jälkeen, peritään maksu kuitenkin myös seuraavan vuoden heinäkuulta.
Maksu laskutetaan kerran kuukaudessa jälkikäteen kotiin postitettavalla laskulla. Halutessaan huoltaja voi muuttaa maksun verkkopankkilaskuksi. Tarvittaessa laskut voidaan ulosmitata ilman erillistä päätöstä.
Maksua määrättäessä perheen yhteenlasketuista bruttotuloista vähennetään perheen koon mukaan määräytyvän tulorajan euromäärä. Varhaiskasvatuksen maksu on jäljelle jäävästä tulosta maksuprosentin mukainen summa (100%). Jos kuukausimaksu jää alle 28 euron, sitä ei peritä.
Jos lapsen huoltajat asuvat eri osoitteissa, mutta lapselle järjestetään varhaiskasvatusta vain yhdessä kunnassa, määrätään maksu sen perheen tulojen perusteella, jonka luona lapsella on virallinen asuinpaikka. Jos lapselle järjestetään varhaiskasvatusta kahden kunnan alueella, on maksu määrättävä erikseen molemmissa kunnissa. Tällöin maksu määrätään asiakasmaksulain 6 §:n mukaisesti.
Jotta lapsi voi saada maksutonta, kuntouttavaa varhaiskasvatusta, tulee hänelle olla laadittuna kehitysvammalainsäädännön mukainen erityishuolto-ohjelma. Maksuttoman varhaiskasvatusajan tulee sijoittua arkipäiville klo 7-17 välille.
Perheen koko, tulorajat, maksuprosentit ja bruttotulot maksulle:
Perheen koko, henkilöä |
Tuloraja € / kk |
Maksuprosentti tulorajan ylittävästä tulosta |
Tulo, jonka alittuessa maksua ei peritä € / kk |
Tulo, josta alkaen korkein maksu € / kk |
2 |
3874 |
10,7 |
4136 |
6626 |
3 |
4998 |
10,7 |
5260 |
7750 |
4 |
5675 |
10,7 |
5937 |
8427 |
5 |
6353 |
10,7 |
6615 |
9105 |
6 |
7028 |
10,7 |
7290 |
9780 |
Tuntisopimuksen vaikutus kuukausimaksuun
Varattujen tuntien enimmäismäärä / kk |
Maksuprosentti tulojenmukaisesta maksusta |
enintään 84 t |
55 % |
85 – 125 t |
70 % |
126 – 145 t |
85 % |
146 – |
100 % |