Valkeakosken kaupunki järjestää perusopetuslain mukaista koululaisten aamu- ja iltapäivätoimintaa hakemuksesta peruskoulun ensimmäisen ja toisen vuosiluokan oppilaille sekä muiden vuosiluokkien osalta oppilaille, jotka kuuluvat vammaispalvelu- tai kehitysvammalain piiriin. Lisäksi aamu- ja iltapäivätoiminta voi toimia osalle oppilaista oppilashuollollisena tukitoimena. Näistä tapauksista päätetään tapauskohtaisesti.
Toimintaa järjestetään koulun työvuoden aikana arkipäivisin pääsääntöisesti kello 6.30–16.00 välisenä aikana. Koulujen lauantaityöpäivinä toimintaa ei järjestetä.
Kunta voi järjestää aamu- ja iltapäivätoimintaa itse, yhdessä muiden kuntien kanssa tai se voi hankkia palvelut esimerkiksi eri järjestöiltä tai yhteisöiltä. Kunta päättää toiminnan laajuudesta ja siitä, että toiminta on järjestetty perusopetuslain mukaisesti. Valkeakoskella koululaisten aamu- ja iltapäivätoimintaa koordinoi perusopetus ja sitä järjestetään osittain yhteistyössä Sääksmäen seurakunnan kanssa.
Perusopetuslain mukainen aamu- ja iltapäivätoiminta on osa oppimisen ja koulunkäynnin tukea. Sen tavoitteena on tukea perheiden hyvinvointia ja tarjota oppilaille mahdollisuus läksynlukuun, ulkoiluun, harrastuksiin ja lepoon.
Toimintaan osallistuvalle oppilaalle tarjotaan kuukausimaksuun sisältyvä aamupala/välipala. Toiminnassa sattuneen tapaturman hoito on oppilaalle maksutonta.
Järjestämispaikat
Opetuspalvelut järjestää toimintaa Sassin, Rauhalan ja Tietolan kouluilla. Sääksmäen seurakunta järjestää toimintaa Roukossa ja Kärjenniemessä. Aamupäivätoimintaa järjestetään Roukossa, Sassissa ja Tietolassa.
Kuukausimaksut
Kuukausimaksut ovat:
- 120 € enintään 4 tuntia
- 140 € enintään 5 tuntia
- 160 € yli 5 tuntia.
Seurakunta järjestää vain neljän tunnin toimintaa. Koulujen syys-, joulu- ja hiihtolomilla ei ole vaikutusta maksun suuruuteen.
Maksu voidaan jättää perimättä tai sitä voidaan alentaa, jos huoltajan elatusvelvollisuus, toimeentuloedellytykset tai huollolliset näkökohdat huomioon ottaen siihen on syytä. Maksuvapautusta ja -alennusta anotaan koulutus- ja hyvinvointikeskuksesta vapaamuotoisella hakemuksella lukuvuosittain, tulotositteet tulee liittää mukaan anomukseen.
Perhe sitoutuu hakemuksessa ilmoittamiinsa toimintapäiviin (kaikki toimintapäivät / 10 toimintapäivää) koko lukukaudeksi. Jos toimintapäiviä on kuukaudessa enintään 10, peritään maksusta vain puolet. Päivien lukumäärää voi perustellusta syystä vaihtaa kerran lukukaudessa. Muutosta haetaan kirjallisesti ja se tulee voimaan ilmoituskuukautta seuraavan kuukauden alusta.
Muutokset
Mikäli oppilaan aamu- ja iltapäivätoimintaan halutaan muutoksia tai lopettaa se kokonaan, tulee huoltajan ilmoittaa muutoksista toiminnan järjestäjälle (seurakunnan toiminnan osalta seurakunnan kasvatuksen ja diakonian toimialajohtajalle) muutosta edeltävän kuukauden 15. päivään mennessä. Kesken kuukautta alkavasta tai loppuvasta toiminnasta maksu peritään kuukauden kyseisen ajan arkipäivien mukaan.
Hakeminen
Koululaisten iltapäivätoimintaan haetaan Wilman sähköisellä lomakkeella 31.3. mennessä ja sen jälkeen tarpeen mukaan. Hakemiseen ja maksuihin liittyvät lisätiedot koulutus- ja hyvinvointikeskus puh. 040 335 6207.
Toimintasuunnitelma
Perusopetuksen aamu- ja iltapäivätoiminnan päivitetty toimintasuunnitelma hyväksyttiin koulutus- ja hyvinvointilautakunnassa 15.2.2022.