Joulukuussa kiitetään vapaaehtoisia. Perjantaina 5.12. juhlitaan Vapaaehtoisten päivää, joka on kansainvälinen juhlapäivä. Vapaaehtoisten päivän tarkoituksena on huomioida ja kiittää vapaaehtoisia heidän tekemästään tärkeästä työstä.
Suomessa lähes joka toinen aikuinen on osallistunut vapaaehtoistoimintaan viimeisen vuoden aikana ja neljänneksellä vapaaehtoistyö kuuluu tiiviisti omaan arkeen. Vapaaehtoistyö ei ole mikään pieni juttu; vapaaehtoistoiminnalla on arvioitu olevan Suomessa lähes 3,2 miljardin euron vuosittainen arvo. Kun ihmiset tulevat mukaan vapaaehtoistehtäviin he eivät ainoastaan auta toisia; he vahvistavat koko yhteisön hyvinvointia ja tekevät arjesta inhimillisemmän. Siksi vapaaehtoistoimintaa on tärkeää, se on tapa vaikuttaa ja saada aikaan konkreettista hyvää lähellä itseään.
Valkeakosken vapaaehtoisten palkitsemisella nostamme vapaaehtoistoiminnan arvostusta ja näkyvyyttä Valkeakoskella ja teemme vapaaehtoistoimintaa tunnetuksi. Kaupungissamme toimii yli 370 yhdistystä ja järjestöä, joten mahdollisuuksia vapaaehtoistoimintaan löytyy.
Palkitsemisen järjestää vapaaehtoistoiminnan yhteistyötä Valkeakoskella edistävä kehittämisryhmä Valikko, johon kuuluu Valkeakosken kaupungin, Pirkanmaan hyvinvointialueen, Sääksmäen seurakunnan ja Suomen Punainen Ristin Valkeakosken osaston edustajat. Ehdotuksia palkittavaksi Valikkoryhmä sai kuntalaisilta yhteensä 19 kpl.
Valkeakosken vapaaehtoinen 2025 Helena Salminen, Sääksmäen seurakunnan vapaaehtoistoiminta (kuvassa vas.)
Helena on tehnyt vapaaehtoistyötä erityisesti seurakunnan parissa pitkään ja monipuolisesti. Helena on mukana Valomerkki -messuissa, kirkkokahveilla, naistyössä, Matkaklubissa leirijärjestelyissä, Virtaa arkeen -toiminnassa, kohtaamispaikan emäntänä ja Yhteisvastuutyössä. Helena tekee myös henkilökohtaista, ”näkymätöntä” vapaaehtoistyötä auttamalla vanhuksia.
Vapaaehtoistoiminnan kunniamaininta Sanna Määttänen, MLL Valkeakosken paikallisyhdistys ja Kaakonojan asukasyhdistys (kuvassa oik.)
Sanna on ollut mukana MLL Valkeakosken paikallisyhdistyksen hallituksessa jo pitkään ja vuosia yhdistyksen hallituksen varapuheenjohtajana, tämän tehtävän jatkuessa edelleen. Sanna on lapsiperheiden hyväksitekijä vastuualueina mm. vapaaehtoistoiminnan koordinointi ja tapahtumien järjestäminen. MLL paikallisyhdistyksen lisäksi hän toimii Kaakonojan asukasyhdistyksen puheenjohtajana luotsaten yhdistystä tuomaan lähiympäristön asukkaita yhteen matalan kynnyksen monipuolisella toiminnalla.
Vuoden vapaaehtoisteko Liikunnan vertaisohjaajat (kuvassa ohjaajien edustajina Irja Hyttilä toinen vas. ja Merja Piippo kolmas vas.)
Liikuntatoimi koulutti alkuvuodesta 2025 kahdeksan vertaisohjaajaa. Vertaisohjaajat ovat vapaaehtoisia, jotka ohjaavat liikuntaa ikäihmisille. Toiminta on osallistujille maksutonta. Vertaisohjaajat ohjaavat säännöllisiä liikuntaryhmiä ympäri kaupunkia esim. Lähitorilla, Tohka-talossa, Kotikulman ryhmäkodissa sekä Roopenkadun senioriasunnolla. Kuukausittain vertaisohjaajat tuovat iloa ja liikettä sadoille kuntalaisille. Pelkästään syyskuussa vertaisohjaajien johdolla liikkui n. 230 henkilöä.
Lämpimät onnittelut kaikille palkituille!
Vapaaehtoistoiminnasta aiemmin palkitut
- 2019: Raija Lehtonen Kyläpaikka ry ja Somesta voimaa Olli Blomster ja Karolus Riethartti
- 2020: Kirsti Laurila, Valkeakosken Hengitysyhdistys sekä Lotta ja Pappa
- 2021: Pekka Taipalinen, SPR Valkeakosken osasto ja Valkeakosken Voimistelijat ry
- 2022: Riina Takaniemi ukrainalaisten apu, Seija Veijonen, Kyläpaikka ry, Punaisen SPR Valkeakosken osasto ja Walklandia
- 2023: Lasse Forsström, Valkeakosken seniorit ry
- 2024: Jenni Kytöharju, SPR Valkeakosken osasto, Valkeakosken VPK
Lisätietoja
hyvinvointikoordinaattori
Marika Hoviniemi
Valkeakosken kaupunki
040 335 7002, marika.hoviniemi@valkeakoski.fi
diakoniatyöntekijä vs.
Heini Seppä
Sääksmäen seurakunta
040 553 1007, heini.seppa@evl.fi
Lue lisää Valkeakosken yhdistystoiminnasta
Tuoretta tietoa vapaaehtoistoimintaan osallistumisesta Suomessa