Koulutus- ja hyvinvointikeskus

Koulutus- hyvinvointikeskus vastaa perusopetuksen, varhaiskasvatuksen, liikunnan, nuorison, kulttuurin, kansalaisopiston, taiteen perusopetuksen (musiikkiopisto, kuvataide- ja käsityökoulu, teatteriopetus, balettiopetus), kirjaston sekä lukion toiminnoista.

Edellä mainitut palvelut muodostavat koulutus- ja hyvinvointipalveluiden kokonaisuuden. Keskeisenä tavoitteena on eri-ikäisten kuntalaisten hyvinvoinnin vahvistaminen sekä syrjäytymisuhan vähentäminen eri palvelujen yhteistyötä tiivistämällä. Koulutus- ja hyvinvointikeskus toteuttaa keskeisten vapaa-ajan palveluiden sekä opetuksen ja kasvatuksen entistä tiiviimpää vuoropuhelua kuntalaisten sujuvien palveluiden turvaamiseksi.

Palvelukeskuksen johtajana toimii sivistysjohtaja.

Viimeksi muokannut: Ruhala Anu