Navigoi vesillä parhaille palveluille
Tule vieraaksemme veneellä tai meloen ja viihdy monipuolisten palveluiden äärellä. Tänä kesänä on tarjolla jälleen myös uusia palveluita vesilläliikkujille!
Tule vieraaksemme veneellä tai meloen ja viihdy monipuolisten palveluiden äärellä. Tänä kesänä on tarjolla jälleen myös uusia palveluita vesilläliikkujille!
Valkeakoskella on toiminut elokuusta 2024 lähtien kaikille perheille avoin Lapsiperheiden kohtaamispaikka Sorrilan päiväkodilla.
Valkeakosken varhaiskasvatuksessa järjestettiin huhtikuussa 2025 asiakastyytyväisyyskysely kaikille varhaiskasvatuksen ja esiopetuksen huoltajille asiakaskokemuksesta ja varhaiskasvatuksen painopistealueista. Kyselyn perusteella vanhemmat olivat hyvin tyytyväisiä saamaansa palveluun.
Uutiseen on koottu lasten kesäkerhot, leirit, tapahtumat ja puuhavinkit, jotka tarjoavat iloa ja tekemistä lomapäiviin.
Valkeakoskella yksityisessä varhaiskasvatuksessa käytettävän palvelusetelin arvo tarkistetaan vuosittain. Palvelusetelin perushinnan enimmäisarvoa korotetaan 950 eurosta 991 euroon. Koulutus- ja hyvinvointilautakunta päätti palveluseteliin liittyvistä muutoksista kokouksessaan 20.5.2025. Uudet arvot tulevat voimaan 1. elokuuta 2025 alkaen.
Kaupunki aloittaa kunnallistekniikan saneerauksen 2.6.2025.
Yhteinen kotikaupunkimme –kyselyn avulla halutaan selvittää miten kuntalaiset kokevat kotoutumisen osana yhteistä kotikaupunkiamme ja millaisina kotoutumisen palvelut näyttäytyvät.
Tämän vuoden pientalomyönteisimmät kunnat ovat Valkeakoski ja Lahti. Molemmissa kunnissa yhteistyö asukkaiden kanssa toimii hyvin ja pientaloja kaavoitetaan paljon, kiittävät tunnustuksen jakaneet Omakotiliitto, Hirsitaloteollisuus ja Pientaloteollisuus.
Lasten ja nuorten ohjelmaan on panostettu erityisen paljon tulevilla Kotiseutupäivillä.
Keskustelukammarit ovat avoimia tilaisuuksia, eikä niihin tarvitse ilmoittautua etukäteen.