Tampereen seudun työllisyysalueen vapun poikkeusaukioloajat
Vappuna Tampereen seudun työllisyysalueen aukioloajoissa on poikkeuksia.
Vappuna Tampereen seudun työllisyysalueen aukioloajoissa on poikkeuksia.
Tampereen seudun työllisyysalueen aukioloajoissa on poikkeuksia huhtikuussa.
EU:n maaseuturahoitusta on tarjolla Kanta-Hämeen ja Pirkanmaan yrityksille sekä maaseudun kehittämishankkeille. Rahoitusta kohdennetaan erityisesti yritysten investointeihin ja elinkeinojen kehittämistoimintaan. Pirkanmaalla on vahvaa potentiaalia erityisesti lähiruokaketjujen kehittämisessä.
Työnantajat voivat nyt ilmoittautua Nuorten rekrytointituen hakijoiksi. Tuen tarkoituksena on helpottaa palkkakustannuksia ja vauhdittaa 18–29-vuotiaiden nuorten työllistymistä Tampereen seudun työllisyysalueella.
Tampereen kaupungille on myönnetty lähes kolme miljoonaa euroa nuorten rekrytointitukea, jonka avulla työnantajia kannustetaan tarjoamaan töitä alle 30-vuotiaille Tampereen seudun työllisyysalueen työttömille nuorille vähintään puoleksi vuodeksi. Tuki helpottaa työnantajan palkkakustannuksia ja tarjoaa nuorille väylän työelämään.
Valkeakoskella koettiin vuonna 2025 monipuolinen kattaus tapahtumia ja elämyksiä. Monet tapahtumat ja matkailukohteet vetivät ennätyskävijämääriä ja Valkeakosken matkailuvuosi oli kokonaisuudessaan onnistunut.
Vuoden 2026 alussa käyttöön tuleva kansallinen nuorten rekrytointituki kannustaa yrityksiä palkkaamaan 18–29-vuotiaita työttömiä nuoria.
Perinteistä Valkeakoski-päivää vietetään tänä vuonna maanantaina 27.10. Koko kaupungin yhteinen juhlapäivä käynnistää 27.10.-2.11. kolmatta kertaa vietettävän Valoviikon, jonka aikana syttyvät pimeään vuodenaikaan väriä ja hehkua tuovat keskusta-alueen kausivalot.
Tampereen seudun työllisyysalueen Valkeakosken toimipiste palvelee nyt aiempaa laajemmilla ajanvarauksettomilla asiointiajoilla sekä henkilöasiakkaita että työnantajia.
Yhteinen kotikaupunkimme –kyselyn avulla halutaan selvittää miten kuntalaiset kokevat kotoutumisen osana yhteistä kotikaupunkiamme ja millaisina kotoutumisen palvelut näyttäytyvät.