Kuvataide- ja käsityökoulu Emilin kevätnäyttely Voipaalassa 27.4.-25.5.
Kuvataide- ja käsityökoulu Emilin kevätnäyttely on esillä Voipaalan taidekeskuksessa 27.4.-25.5.
Kuvataide- ja käsityökoulu Emilin kevätnäyttely on esillä Voipaalan taidekeskuksessa 27.4.-25.5.
Tule liikkumaan vertaisohjaajien kanssa!
Kotiseutupäivien aikana avautuvat UPM Tervasaaren tehtaan ovet. Teollisuusperinne on näkyvästi esillä myös keskustelutilaisuuksissa.
Valkeakosken kaupunki on vuokrannut Lumikorven maapankki- ja maankaatopaikka-alueen toimintoineen 1.4.2025 alkaen Kiertokapula Oy:lle seuraavan viiden vuoden ajaksi. Alueella toimii jo ennestään Kiertokapula Oy:n hallinnoima jätteidenkäsittelyalue.
Työmaa sijoittuu Sääksmäentien varteen.
Täydennyshaku Musiikki- ja tanssiopiston vapaille oppilaspaikoille on avoinna ympäri vuoden.
Valkeakoski on yksi Suomen ensimmäisistä kaupungeista, joka kokeilee katuvalaisimien kautta toteutettua langatonta lähiverkkoyhteyttä ja kameravalvontaa.
Saharan kentän läheisyydessä on aloitettu hulevesilinjan saneeraus.
Valkeakosken kaupungin vapaa-aikapalveluiden asiakaspalvelukysely on avoinna sunnuntaihin 15. joulukuuta saakka.
Valkeakosken kaupungin katuvalot ovat sammuksissa yöaikaan lähes koko kaupungissa.