Kirjailijavieraana Vera Vala
Kirjasto Valossa vierailee kirjailija ja psykologi Vera Vala, joka on asunut noin 30 vuotta Italiassa.
Hän on kirjoittanut sekä dekkareita että psykologisia teemoja käsitteleviä feelgood-romaaneja. Hänen uusin teoksensa Persikankukkien aikaan avaa Italian Tolfaan sijoittuvan Villa Dalia -sarjan. Muutkin Valan teokset sijoittuvat pääosin Italiaan, ja hän ammentaa niihin vaikutteita italialaisesta kulttuurista ja arjesta. Italialainen elämäntyyli ruoasta ja maisemista aina rikollisuuteen inspiroi häntä. Hän hyödyntää psykologitaustaansa erityisesti henkilöhahmoissa ja ihmisluonnon ja käyttäytymisen motiivien tarkastelussa.
Vera Vala vie kuulijat Italian maisemiin, tarinoiden syntyyn ja ihmisluonnon äärelle. Hän kertoo kirjoistaan ja kirjoittamisprosessista, eli miten ideoista ja taustatutkimuksesta syntyy romaani. Kuulemme myös italialaisesta kulttuurista, arjesta ja yhteiskunnasta sekä suomalaisen ja italialaisen elämäntavan eroista.
Tapahtuman järjestää yhdessä kirjaston kanssa Naisten Pankki Valkeakoski. Tilaisuudessa voit juoda kupin kahvia tai halutessasi muuten tukea Naisten Pankin työtä maailman köyhimpien naisten koulutukseen ja ammatin oppimiseen (käteislahjoitus).
Tapahtuman tiedot
- Aika
-
To 24.9.2026 klo 17:30 – 18:45
- Paikka
-
Valkeakosken kaupunginkirjasto
Hakalantie 1, Valkeakoski
Näytä reitti - Järjestäjät
-
- Valkeakosken kaupunginkirjasto
- Naisten Pankki Valkeakoski
- Tapahtuman sivut