Auringonvalon lasten näyttely

Ke 19.8.2026 – Ke 30.9.2026
sekatekniikalla toteutettu teos

Näyttelyn taiteilijat, Auringonvalon lapset, ovat kotoisin Liettuasta. Teokset ovat valmistuneet vilnalaisessa kehitysvammaisten päiväkeskuksessa Mažoji Gubojassa.

Vilnan vanhan kaupungin soroptimistiklubi on tukenut vuonna 1997 perustetun Mažoji Guboja -nimisen päiväkeskuksen toimintaa. Keskus on tarkoitettu kehitysvammaisille. Keskuksessa he laittavat ruokaa, ompelevat, tekevät keramiikkatöitä ja maalaavat.

Auringonvalon lasten näyttely syntyi, kun päiväkeskuksen kävijät kuuntelivat kuuluisan säveltäjän ja taiteilijan M. K. Čiurlionin musiikkia. Vuonna 2025 hänen syntymästään oli kulunut 150 vuotta. Näillä teoksilla he juhlistivat taiteilijan juhlavuotta. Teokset syntyivät musiikkia kuunnellessa.

Vilnalaiset ovat antaneet näyttelyn taiteilijoille nimen Auringonvalon lapset. Nimi juontuu siitä, että suurin osa taiteilijoista on kehitysvammaisia, joilla on downin syndrooma; heille on ominaista aurinkoinen mieli ja hyväntuulisuus.

Teoksia näyttelyssä on kahdeksan. Teokset on toteutettu sekatekniikalla. Niissä on käytetty paperimassaa, muovikelmua ja maaleja.

Näyttelyn on järjestänyt Valkeakoski-Vanajavesi Soroptimistiklubi

Tapahtuman tiedot

Aika
Ke 19.8.2026 – Ke 30.9.2026
ma-pe 9-19
la klo 9-15
Paikka

Valkeakosken kirjasto Valo

Hakalantie 1, Valkeakoski

Näytä reitti
Järjestäjät
  • Valkeakosken kaupunginkirjasto
  • Valkeakoski-Vanajavesi soroptimistiklubi

Järjestätkö tapahtuman, jonka haluaisit tapahtumakalenteriin?

Ilmoita tapahtuma