Piirrettyjä puhallinsoittimia

Historiakatsaus

Musiikinystävät ry:n Orkesterikoulu perustettiin syksyllä 1954. Kolme vuotta myöhemmin toiminta päätettiin laajentaa musiikkiopistoksi. Valkeakosken musiikkiopisto oli syntynyt.

Aluksi opisto toimi edelleen Valkeakosken Musiikinystävät ry:n hallinnassa. Keväällä 1958 sen hallinto kuitenkin itsenäistyi, kun perustettiin Musiikkiopiston Kannatusyhdistys. Opiston johtajana aloitti Orkesterikouluakin alusta asti vetänyt kapellimestari Olavi Arrankoski.

Musiikkiopiston perustaminen oli ennakkoluuloton  teko. Koko maassa oli vain vajaat parikymmentä musiikkiopistoa ja kokemuksia vastaavasta pienehköllä paikkakunnalla toimimisesta ei juurikaan ollut käytettävissä.

Ensimmäisen kymmenen toimintavuoden ajan opiston oppilasmäärä oli keskimäärin 108. Oppilaat otettiin pääsykokeiden perusteella ja pyrkijöitä oli enemmän kuin aloituspaikkoja. Vuosikertomusta alettiin julkaista v:sta 1962 – 63 lähtien.

Lukuvuoteen 1973 – 74 tultaessa opiston oppilasmäärä oli noussut jo reilusti yli kahdensadan (231). Suureksi paisuneen toiminnan jatkaminen Kannatusyhdistyksen voimin todettiin tuolloin vaikeaksi, koska toimintaa rahoitettiin tilapäisten avustusten turvin.

Vuoden 1973 lopussa kypsyi ajatus tarjota opistoa Valkeakosken kaupungille. Asiaa valmisteltiin vuoden ajan, jonka jälkeen opisto muuttui kunnalliseksi oppilaitokseksi vuoden 1975 alussa. Rehtorina jatkoi edelleen kapellimestari Olavi Arrankoski.

Vuonna 1981 Arrankosken rehtorin työn jatkajaksi valittiin opiston opettaja Timo Pajuoja, joka hoiti tehtävää aina vuoteen 2001 asti. Pajuojan aikana opisto sai käyttöönsä asianmukaiset toimitilat Valkeakoskella ja sai hänen toimeliaisuutensa ansiosta  myös Opetusministeriön myöntämän lakisääteisen valtionosuuden vuonna 1987. Sitä ennen, kunnallistamisen jälkeen, opisto oli saanut ainoastaan harkinnanvaraista valtionapua, joka oli n. 7 – 9 % menoista.

1.9.2001 alkaen rehtoriksi valittiin musiikin maisteri, diplomipianisti, Kirsimarja Kiviruusu. 2000-luku oli uudistusten aikaa musiikkioppilaitoksissa. Uudet opetussuunnitelman perusteet ja sitä myötä uudet opetussuunnitelmat tulivat voimaan. 1970-luvulla luodut ohjelmistoluettelot uudistuivat myös. Laadunhallinta ja Virvatuli – arviointimalli otettiin käyttöön ja ryhmäopetuksen uudet muodot tulivat musiikkiopistoon.

Erilaiset koulutukset ja rakenteiden uudistaminen ovat virkistäneet musiikkiopiston toimintaa uudella vuosituhannella. Pääsykokeet ovat mennyttä ja taiteen perusopetuksen pariin pääsy pyritään mahdollistamaan mahdollisimman monelle. Oppilasmäärä on vakiintunut: n. 400 perusopetuksen oppilasta ja reilut 250 varhaisiän musiikinopetuksen oppilasta eli muskarilaista. Henkilökuntaa on nelisenkymmentä.

1.8.2016 – 31.5.2019 rehtorina toimi musiikin maisteri Sanna Saarinen ja 1.8.2019 alkaen musiikin maisteri Hannele Piippo-Fair.

Tanssiopisto

Tanssiopiston on aloittanut toimintansa vuonna 1981 nimellä Baletti- ja Liikuntakoulu Glissade. Lupa tanssin taiteen perusopetukseen myönnettiin vuonna 1994. Seuraavana vuonna opisto siirtyi Valkeakoski-opistoon. Nimi muutettiin Balettikouluksi. Tanssiopiston nimi otettiin käyttöön vuonna 2018. 1.8.2021 alkaen Tanssiopisto toimii Valkeakosken musiikkiopiston yhteydessä.

Viimeksi muokannut: Sadeharju Annika