Helppo liikkua yhdessä!
Valkeakoskella halutaan lisää sujuvia tapoja liikkua perheen kanssa.
Valkeakoskella halutaan lisää sujuvia tapoja liikkua perheen kanssa.
Asuntomessuilla nähdään ensi kesänä poikkeuksellinen kohde, kun Valkeakoski toteuttaa Lempäälän asuntomessuille messutalon, jonka tarkoitus ei ole esitellä asumisen ja sisustamisen ratkaisuja, vaan näyttää miltä elämä kaupungissa voi tuntua.
Vesistöviikko Valkeakoskella tarjoaa jälleen ainutlaatuisia elämyksiä veden äärellä ympäri kaupunkia 8.-14.6.2026. Luvassa on monipuolista ja hauskaa ohjelmaa koko perheelle sekä paljon tapahtumaa vesillä. Moneen tapahtumaan on vapaa pääsy!
Hannes-myrsky on aiheuttanut tuhoja Lotilan lenkillä. Reitillä liikkuminen tapahtuu toistaiseksi omalla vastuulla.
EU:n maaseuturahoitusta on tarjolla Kanta-Hämeen ja Pirkanmaan yrityksille sekä maaseudun kehittämishankkeille. Rahoitusta kohdennetaan erityisesti yritysten investointeihin ja elinkeinojen kehittämistoimintaan. Pirkanmaalla on vahvaa potentiaalia erityisesti lähiruokaketjujen kehittämisessä.
Eduskunta hyväksyi 11.3.2026 lakimuutokset, joiden mukaan viranomaiset lähettävät jatkossa tiedoksiannot ensisijaisesti digitaalisesti niille kansalaisille, jotka käyttävät viranomaisten digitaalisia palveluita. Paperinen viranomaisposti säilyy edelleen vaihtoehtona. Laki astuu voimaan 14.4.2026.
Kunniakirjan jakaa Valkeakosken vammaisneuvosto tunnustuksena esteettömyyden edistämisestä, kuntalaisten ehdotusten perusteella.
Työnantajat voivat nyt ilmoittautua Nuorten rekrytointituen hakijoiksi. Tuen tarkoituksena on helpottaa palkkakustannuksia ja vauhdittaa 18–29-vuotiaiden nuorten työllistymistä Tampereen seudun työllisyysalueella.
Kurssi-ilmoittautumisen aikatauluun ja esitejakeluun tulee muutoksia.
Valkeakosken sote-aseman lääkärin ja hoitajien vastaanotoilla on otettu käyttöön uusi puhelinjärjestelmä, mikä tuo muutoksia myös puhelinnumeroihin. Uudistuksella sujuvoitetaan yhteydenottamista ja tuetaan hoidon jatkuvuutta.