Valkeakoski järjestää Kotiseutupäivät vuonna 2025

Myllysaaren museo, jonka pihalla on ihmisiä ja punainen myyntikoju.

Kotiseutuliiton hallitus myönsi joulukuun kokouksessaan vuoden 2025 Valtakunnallisten kotiseutupäivien järjestämisoikeuden Valkeakosken kaupungille.

Kotiseutupäivät on kaikille avoin kotiseutu- ja kulttuuriperintöasioiden parissa työskentelevien ammattilaisten ja harrastajien vuoden päätapahtuma, jonka yleisötapahtumiin osallistuu tuhansia järjestäjäpaikkakuntien ja lähialueiden asukkaita. Tapahtumaan odotetaan kaikenikäisiä ja taustaisia osanottajia.

Päivät ovat järjestäjäpaikkakunnalle tilaisuus tuoda esiin seudun erityispiirteitä ja ylpeyden aiheita

Pirkanmaalla on järjestetty edellisen kerran Kotiseutupäivät vuonna 2003. Tapahtuma järjestettiin tuolloin Tampereella Kenen kotiseutu? -teemaotsikolla. Valkeakoskella päivät on järjestetty kerran aiemmin vuonna 1960. Päivät järjestettiin yhdessä tuolloin vielä itsenäisen Sääksmäen kanssa. Valtakunnallisia kotiseutupäiviä on järjestetty vuodesta 1949 alkaen joka vuosi.

Valkeakoski on vireä urheilu- ja kulttuurikaupunki, joka sijaitsee kauniissa järvimaisemissa Mallasveden ja Vanajaveden yhtymäkohdassa. Lähes kolmasosa kaupungin pinta-alasta on vettä. Valkeakosken seudulla on asuttu muinaishistorialliselta kaudelta asti. Ensimmäiset kirjalliset tiedot Sääksmäen mahtipitäjästä ovat vuodelta 1340. Walkiakoskikin esiintyy asiakirjoissa jo 1400- luvulla. Vuonna 2023 kaupunki viettää 100-vuotisjuhliaan.

”On hienoa, että kotiseutupäiviä vietetään Valkeakoskella vuonna 2025. Valkeakoski on aktiivinen kulttuurikaupunki lukuisine yhdistyksineen. Myös teollisuusperintöä haviseva kaupunkikeskusta ja Sääksmäen kulttuurimaisema ansaitsevat niin valtakunnallisen kuin paikallisen huomion”, Kotiseutuliiton hallitukseen marraskuussa valittu Ari Sirén sanoo. Valkeakosken Sääksmäellä asuva Sirén oli aikaisemmin Kotiseutuliiton valtuustossa Pirkanmaan edustajana.

Matkailutuloja ja uusia yhteistyökuvioita

Suurelle yleisölle suunnattujen kulttuuritapahtumien lisäksi päivät sisältävät keskusteluja, oppimista, juhlatilaisuuksia sekä alueeseen tutustumista monenlaisilla retkillä. Tapahtuman yhteydessä järjestetään Suomen Kotiseutuliiton vuosikokous.

“On mahtavaa saada näin suuri valtakunnallisesti merkittävä tapahtuma kaupunkiimme. Matkailutoimijamme toivottavat kaikki tervetulleiksi Valkeakoskelle. Kotiseutuyhdistyksemme Valkeakoski-Seura ja Sääksmäki-seura tulevat varmasti olemaan merkittävässä roolissa tapahtuman järjestelyissä. Kotiseutupäivät antavat kaupungille ja seuroille mahdollisuuden tehdä uudenlaista yhteistyötä hienon paikallishistoriamme esiin nostamiseksi”, iloitsee kaupunginjohtaja Minna Uschanoff.

Tapahtuma hyödyttää seudun matkailua sekä synnyttää uusia yhteistyöverkostoja. Sadat muualta matkustavat päivien osanottajat tuovat kuntaan matkailutuloja, ja retkiohjelma tuottaa usein uusia matkailutuotteita. Tapahtuma toteutetaan Valkeakosken kaupungin ja Kotiseutuliiton yhteistyönä. Mukana järjestelyissä on lisäksi paikallisia yhdistyksiä, nuorisoseuroja ja muita kulttuuritoimijoita.

Suomen Kotiseutuliitto on kotiseututyön ja kulttuuriperintöalan keskusjärjestö ja yksi maan suurimmista kansalaisjärjestöistä. Kotiseutuliitto vaalii kulttuurin monimuotoisuutta ja kulttuuriperintöä, nostaa esille paikalliskulttuureita, tukee kotiseututyötä sekä vaikuttaa yhteiskunta- ja aluesuunnitteluun. Liiton jäsenistöön kuuluu noin 750 kotiseutu-, kaupunginosa- ja muuta yhdistystä, yli 100 kuntaa ja maakuntien liitot. Kotiseutuliiton jäsenkentässä toimii noin 150 000 aktiivista kansalaista.

Lisätietoja

Kotiseutuliiton hallituksen jäsen Ari Sirén
040 584 6510
ari.siren@upm.com

Kotiseutuliiton vs. toiminnanjohtaja Teppo Ylitalo
041 310 6197
teppo.ylitalo@kotiseutuliitto.fi

Reijo Tepsa
040 335 7020
reijo.tepsa@valkeakoski.fi