Kuntien heikentyvät talousnäkymät johtuvat paitsi vaimeista Suomen talouden kasvunäkymistä, myös sote-uudistuksen valtionosuus- ja verotuloleikkauksen vaikutuksesta kuntien talouteen. Kuntien menot lisääntyvät merkittävästi myös vuoden 2025 alusta voimaan tulevan työllisyyspalveluiden uudistuksen vuoksi. Kuntaliiton talousbarometrikyselyn mukaan puolet kunnista ovat tilanteessa, jossa talousnäkyvät ovat heikot tai erittäin heikot.
Säästötoimenpiteitä täytyy hakea edelleen
Valkeakosken kaupungin talousarviokehys sisälsi yli 2,3 miljoonaa euroa erilaisia tasapainotustoimenpiteitä. Tästäkin huolimatta kehyksen talousarviovuosi oli lähes kaksi miljoonaa euroa alijäämäinen ja myös suunnitelmavuodet 2026-2027 jäivät pakkaselle. Kuntalain mukaan taseeseen kertynyt alijäämä tulee kattaa neljän vuoden kuluessa.
Kaupunkilaisilta toivotaan ideoita ensi vuoden talousarvioon
Taloutta täytyy edelleen sopeuttaa ja pyydämme ehdotuksia kaupunginjohtajan talousarvioesitystä varten. Ehdotuksia kaivataan erityisesti vuosittaisiin juokseviin kuluihin, joita ovat esimerkiksi henkilöstökulut, palvelujen ostot ja aineiden, tarvikkeiden ja tavaroiden ostot tilivuoden aikana sekä avustukset.
Osallistuvan budjetoinnin Webropol-kysely on auki 30.9.2024 klo 23.59 asti. Edellisen vuoden tapaan ehdotuksista koostetaan äänestys kaupunkilaisia varten. Kaupunginvaltuusto päättää vuoden 2025 talousarviosta kokouksessaan 11.11.2024 klo 10 Kulttuurikeskus Luovan monitoimisalissa.