Jouluiset tapahtumat, myyjäiset ja konsertit

Visavuoren joulun kahvipöytä.

Marras- ja joulukuussa järjestetään lukuisia koko perheen tapahtumia. Kauneimmat joululaulut soivat jälleen kirkoissa. Hotelli Waltikassa juhlitaan pikkujouluja.

Joulunodotus alkaa perinteisesti marraskuun viimeisenä viikonloppuna. Koko perheen joulunavausta vietetään Kauppakeskus Koskikarassa ja samalla sytytetään yhdessä aukion kuuseen valot. Myös joulumyyjäisiä järjestetään Naakan ja Tietolan kouluilla. Joulukuun ensimmäisenä viikonloppuna Riippusiltojen lenkin varrella kuljetaan tonttupolulla ja vietetään avajaisia. Tonttupolku on kuljettavissa aina tapaninpäivään saakka.

Kauneimmat joululaulut -yhteislaulut soivat jälleen useamman kerran eri kirkoissa. Myös Visavuoren museo laskeutuu joulunviettoon, kun Emil Wikströmin taiteilijakodissa tuoksuu joululeivonnaiset ja aito joulukuusi. Koti huokuu entisajan joulutunnelmaa ja rauhaa.

Pikkujoulujen viettoon on monta mahdollisuutta muun muassa Pub Juomassa ja Hotelli Waltikassa. Kaupunginteatterin lavoilla nähdään Veriruusuja aina 9.12. saakka ja näyttelijä Ulla Tapaninen ottaa lavan haltuun vierailuesityksessä 13.12.

Museot ja taidekeskus

Joulutorit ja myyjäiset

Konsertit ja yhteislaulut

Muut lastentapahtumat

Viihde ja pikkujoulut

Teatteri

Kaikki tapahtumat ja lisätiedot