Influenssarokotteet ovat loppumassa Valkeakoskella – uusia rokotusaikoja ei voi toistaiseksi varata

Riskiryhmien influenssarokotteet ovat loppumassa myös Valkeakoskella, niin kuin monessa muussakin Suomen kunnassa. Rokotteiden kysyntä on tänä vuonna ollut aikaisempiin vuosiin verrattuna suurempaa. Tästä syystä uusia rokotusaikoja ei voi tällä hetkellä varata.

Tavallisilla vastaanottokäynneillä ei enää voida antaa rokotetta. Myös neuvoloissa sekä koulu- ja opiskelijaterveydenhuollossa rokotteet ovat vähissä, joten näissä toimipisteissä voidaan rokottaa ainoastaan erityiseen riskiryhmään kuuluvat.

Terveyden- ja hyvinvoinnin laitos tilaa rokotteet Suomeen ja jakaa ne kunnille edellisvuoden menekin mukaan. Tällä hetkellä rokotteiden saatavuus on epävarmaa.

Rokotusajan jo aiemmin varanneille asiakkaille pyritään järjestämään rokotus, mutta valitettavasti myös jo varattuja aikoja voidaan joutua perumaan. Toivomme jo rokotukseen ajan varanneiden itse arvioivan, ovatko he riskiryhmään kuuluvia. Mikäli riskiryhmään kuulumaton on varannut rokotusajan, hän voi tässä tapauksessa jättää aikansa ja rokotteensa käyttämättä eli olla tulematta rokotusajalle ilman ajan perumista.

Mikäli rokotteita saadaan lisää, uusia rokotusaikoja tulee varattavaksi joko sähköisen yhteydenoton kautta tai puhelimitse. Valkeakosken kaupunki tiedottaa mahdollisista uusista rokotusajoista erikseen.