Ennakkotietoa maaseudun yritystuista mikro- ja pienyrityksille

Uuden EU-rahoituskauden 2023–2027 mukaiset tuet tulevat haettaviksi vaiheittain vuoden 2023 aikana.

Pirkanmaan ELY-keskuksen ja Leader Pirkan Helmen kautta haettavissa oleva maaseudun kehittämisrahoitus uudistuu vuonna 2023

Hakujen avautumisesta päättää ja tiedottaa Ruokavirasto. Kun haku on auki, tukien haku on jatkuvaa, mutta hakemuksia käsitellään ELY-keskuksessa ja Pirkan Helmessä valintajaksoittain. Tämän hetkinen arvio on, että ensimmäiset tukimuodot tulisivat haettaviksi kesäkuun aikana.

Vaikka tukiin tulee uudistuksia, paljon säilyy myös ennallaan. Maaseudun yritystukia myönnetään edelleen yrityksen perustamiseen ja investointeihin. Lisäksi uutena mukana on myös kehittämisavustus, jolla tuetaan asiantuntijapalveluiden hankkimista yrityksen eri kehittämisvaiheissa. Uusi tukimuoto on myös maatalouden kokeilutuki, jota voidaan myöntää uudenlaisen maataloustoiminnan kokeiluihin, esimerkiksi uusien liikeideoiden testaamiseen.

Tähän saakka kaikkia yritystukia on voinut hakea joko ELY-keskuksesta tai Leader-ryhmästä. Vuodesta 2023 lähtien Leader-ryhmien rahoitus painottuu erityisesti aloittaviin yrityksiin.

Jatkossa tukia voi hakea vain sähköisesti asiointipalvelu Hyrrässä. Hyrrää uudistetaan parhaillaan, jotta se vastaa uuden kauden säädöksiä, sitä olisi entistäkin helpompi käyttää eri laitteilla ja se ohjaisi aiempaa enemmän hakemuksen teon eri vaiheissa.

Rahoituskauden 2023–2027 maaseuturahaston yritystukimahdollisuudet

Jos aloitat tai suunnittelet yritystoimintaa, voit saada käynnistämisavustusta:

  • yritystoiminnan kokeiluun
  • osa-aikaiseen yrittäjyyteen
  • päätoimiseen yrittäjyyteen
  • omistajanvaihdoksen suunnitteluun.

Jo toimiva yritys voi saada tukea yritystoiminnan kehittämiseen, esimerkiksi:

  • liiketoimintaan valmentavan neuvonnan ostamiseen ja muuhun asiantuntija-apuun
  • tuotekehityshankkeisiin
  • markkinoinnin kehittämiseen
  • kansainvälistymisselvitykseen
  • investoinnin toteutettavuustutkimukseen.

Aloittavat ja laajentavat yritykset voivat saada investointitukea muun muassa

  • tuotantotilojen hankkimiseen tai rakentamiseen
  • koneiden ja muun käyttöomaisuuden hankintaan
  • aineettomiin investointeihin, kuten ohjelmistojen, patenttien ja valmistusoikeuksien hankintaan.

Investoinnilla tulee olla olennaista merkitystä yrityksen perustamiselle, kasvulle tai kehittymiselle.

Tukea voi hakea sijainnista ja tukimuodosta riippuen pieni tai keskisuuri yritys, maatila tai vähintään 18-vuotias luonnollinen henkilö (vain yritystoiminnan kokeiluun).

Lisätietoja