Alihankinta.info -portaali alihankintaverkostojen tueksi

Alihankinta.info -portaalissa yritykset hakevat alihankkijoita tarvitsemiensa palveluiden perusteella. Portaali tukee alihankintaverkostojen säilymistä ja mahdollistaa uusien yhteistyökumppaneiden löytämisen poikkeustilanteessa ja sen jälkeen. Kanta-Hämeen alueella pilotoitu portaali on helppokäyttöinen ja toimiva työkalu, kiitos yhteistyön yritysten kanssa. Palvelussa on metallialan lisäksi muovi- ja elektroniikka-alan yrityksiä.

Palvelu laajennetaan kansalliseksi Seutukaupunkien yritysverkostot -hankkeen avulla. Hanke kustantaa seutukaupunkien yrityksille näkyvyyden portaalissa vuoden 2022 loppuun asti. Korona-tilanteen takia palvelua laajennetaan suunniteltua nopeammin (> 500 yritystä jo kesällä). Aloitamme pian viestinnän koko Suomeen, myös ostajayrityksiin, ja mukana on myös Teknologiateollisuus ry.

Koska yritykset löytyvät portaalista palveluiden perusteella, yrityksen tarjoamat palvelut tulee listata huolella. Valmiit vaihtoehdot käydään kohta kohdalta läpi, ja lisäksi yrityksen kannattaa lisätä hakusanoiksi erikoisosaamista, omia tuotteita tai muuta haluamaansa (väh. 3). Hakuja tehdään palveluiden, laatuvaatimusten, alueen ja omien hakusanojen mukaan. Vain listattu löytyy!

Palvelut listataan normaalitilanteen mukaan; poikkeustilan mahdollisesti tuomat väliaikaiset muutokset selviävät suoraan palveluntarjoajalta. Kieliksi voi valita suomen, englannin ja venäjän. Tietoja päivitetään ja portaalia kehitetään suunnitelmallisesti. Yrityspalveluista saa apua palveluun liittymiseen, ja nettinäppärä yritys tekee sen helposti itse.

Alihankinta.info tehdään tunnetuksi. Alueet viestivät, tiedotteita toimitetaan medialle ja yritykset otetaan mukaan. Yritys voi vaikkapa lisätä palvelun linkin nettisivuille tai maileihin. Ensimmäisen ”Olemme nyt Alihankinta.info-palvelussa #Alihankinta.info” postauksen yritys voi tehdä heti liittyessään palveluun.

Nopeus on nyt valttia – mitä nopeammin yritykset mukaan, sitä parempi työkalu!
Seuraa ja käytä somessa hashtagia #Alihankinta.info

Lisätietoa yrityspalveluistamme tai

Aila Ryhänen, p. 040 485 3081, aila.ryhanen@suupohja.fi, Seutukaupunkien yritysverkostot –hanke
Mika Herpiö tai Reima Ojanen, nimi.sukunimi@riihimaki.fi, Riihimäen Tilat ja Kehitys Oy