Varamummo -lastenmusikaali

Perheen pienimmille suunnattu valloittava esitys.
Varamummo-musikaali perustuu Susanna Haaviston kirjoittamaan samannimiseen kuvakirjaan ja 10-osaiseen YLE Pikku Kakkosen Varamummo-sarjaan. Musiikin on säveltänyt Juha Tikka. Musikaali on suunnattu 3-6-vuotiaille ja heidän vanhemmilleen ja isovanhemmilleen.
Varamummo matkaa moottoripyörällään pienen Tötteröpupun kanssa varalasten luo aina, kun häntä kaivataan ja tarvitaan.
Totti haluaisi kalakaverin ja Alinasta tuntuu, että uusi vauva on kokonaan syrjäyttänyt hänet. Harria kismittää, kun joku häiritsee hänen haaveilemistaan. Tuuli taas ikävöi isää, joka asuu kaukana. Eetua pelottavat uudet asiat: outo päiväkoti ja kaverit. Alin on vaikea oppia kummallista vierasta kieltä ja Kaisa on kuumeessa ja lohduton.
Esityksen teemat ja aiheet liittyvät kaikki pienen lapsen maailmaan, pieniin isoihin tai isoihin pieniin ongelmiin tai mieltä askarruttavien kysymysten kiemuroihin. Varamummo asettuu aina lapsen mittakaavaan, ei tarkastele asioita aikuisen maailmasta vaan kuuntelee lapsen herkkiä tunteita ja ajatuksia. Missä tuntuu se, josta ei tiedä, mitä se on, kuten ikävä? Miltä tuntuu yksinäisyys tai kun kokee olevansa näkymätön vanhemmilleen uuden vauvan syntymän jälkeen?
Lavalla: Susanna Haavisto, Hanna Raiskinmäki ja Suvi Isotalo.
Esitys päänäyttämö Hellin ja esityksen kesto on noin 40 min.
Tapahtuman tiedot
- Aika
-
Su 10.12.2023 klo 14:00 – 14:40Seuraava esitys:
su 10.12. klo 16.
Muutokset esitysajoissa mahdollisia! - Paikka
-
Valkeakosken kaupunginteatteri
Valkeakoskenkatu 17, 37600 Valkeakoski
Näytä reitti - Järjestäjä
-
- Valkeakosken kaupunginteatteri
- Hinta
-
- Peruslippu/eläkeläinen 20 €
- opiskelija/työtön/lapsi/varusmies 15 €.
- Tapahtuman sivut