Absent Landscape

La 16.9.2023 – Su 19.11.2023
Nainen ja mies futuristiessa asetelmassa.

Näyttely välittää meille nykyaikaisen näkemyksen perinteisestä taideteosten aiheesta eli maisemasta.

Näyttelyn nimi, Absent Landscape (suom. poissaoleva maisema), ei tarkoita vain maisemamaalauksen puuttumista lähes kokonaan nykyisessä taidemaailmassa, vaan se viittaa myös maiseman puuttumiseen näyttelyyn valituissa taideteoksissa. Jopa niissä teoksissa, joissa on kuvattu fyysinen maisema, se on silti katsojan ulottumattomissa.

Mutta, kun tarkastelemme tämän päivän taidemaailmaa, maisema näyttää olevan unohdettu aihe. Voisi väittää, että taiteessa perinteiset asetelmat ovat muuntautuneet installaatioiksi. Maisemamaalauksessa ei kuitenkaan ole tapahtunut samanlaista muutosta; vai onko? Miten nykytaiteilijat käsittelevät maisemaa taiteessaan? Antavatko he meidän kokea maiseman uudella, tuoreella tavalla?

Hollantilainen kuraattori ja gallerian omistaja Jeroen van Paassen päätti tutkia nykytaidetta, joka käsittelee tämän päivän maisemaa. Ja siitä tuloksena on hänen Voipaalaan kuratoimansa kansainvälinen näyttely ”Absent Landscape”.

Näyttelyyn valitut 16 taiteilijaa ovat

  • Jaap Borgers,
  • SantiYago Delgado,
  • Ajay Deshar,
  • Bram Ellens,
  • Gerhard Günter,
  • Anne Järvi,
  • Teppo Korte,
  • Ritva Larsson,
  • Sanna Pöyhönen,
  • Gígja Reynisdóttir,
  • Bert van Santen,
  • Rob Scholte,
  • Mari Terauchi,
  • Jukka Tuominen,
  • Jasmine de Vries
  • Kinga Wieczorek.

Voipaalan taidekeskuksen kartanokahvila on avoinna viikonloppuisin klo 11-17.

Tapahtuman tiedot

Aika
La 16.9.2023 – Su 19.11.2023
ti-su klo 11-17
Paikka

Voipaalan taidekeskus

Sääksmäentie 772, 37700 Sääksmäki

Näytä reitti
Hinta
  • Aikuiset 8 €/eläkel., opiskelijat, työttömät 5€ / lapset alle 18 v 2€ / lapset alle 7 v vanhempien kanssa veloituksetta. Ryhmät (väh. 15 hlöä)5 € aikuinen ja 1 € lapset. Voipaala on myös museokorttikohde.
  • Opastukset 40 € (ennakkovarauksella)

Järjestätkö tapahtuman, jonka haluaisit tapahtumakalenteriin?

Ilmoita tapahtuma