Rautakuonaa ja Rapolan tarinoita -opetuspaketti on laadittu täydentämään ja tukemaan historian opetusta ala-koulussa. Paketin sisältö nivoutuu paikallishistoriaa hyödyntäen Valkeakosken perusopetuksen opetussuunnitelman esihistoriaa käsittelevään osuuteen.
Mikä on uisko? Miksi muinaislinnoja rakennettiin? Miten kuopat syntyivät kuppikiviin?
Opetuspaketin virtuaalisen reitin varrelle on liitetty rasteja, joita näpäyttämällä aukeaa rautakautta ja Rapolaa käsitteleviä tietoiskuja ja niihin liittyviä tehtäviä, joista on hyötyä 5-6- luokkalaisten ohella varmasti aivan kaikille!
Harppaamme nyt aimo askeleen taaksepäin Suomen historiassa aikaan, jolta ei ole peräisin kirjallista aineistoa, jota lukemalla saisimme selville sen, millaista elämä oli kauan, kauan aikaa sitten. Aikakautta kutsutaan esihistoriaksi. Kirjoitus- ja lukutaidon merkityksen ymmärrät, kun huomaat, että on lähes mahdotonta tietää, mitä Suomessa tapahtui esimerkiksi jonakin kesänä esihistorian aikana. Mutta mistä ja miten etsisit tietoa vaikkapa vuoden 1906 tai viime kesän tapahtumista?
Esihistoria voidaan jakaa eri aikakausiin sen perusteella, mitä materiaalia työkalujen ja muiden tarve-esineiden valmistuksessa pääasiassa käytettiin. Niinpä kivikausi Suomessa ajoittuu suurin piirtein vuosiin 8000-1300 ennen ajanlaskumme alkua (eaa.) ja sitä seuraava pronssikausi vuosiin 1300-500 eaa. Pronssikautta seuraa rautakausi.
Rautakausi alkoi Suomessa noin 500 vuotta ennen ajanlaskumme alkua ja päättyi Hämeessä noin vuonna 1155 jälkeen ajanlaskun alun (jaa.). Rautakaudella opittiin, miten rautaa voitiin valmistaa itse kotimaisesta raaka-aineesta ja miten raudasta voitiin tehdä aseita ja työkaluja. Rauta oli pronssia kestävämpää, joten raudan käsittelytaito loi ihmisille monia uusia elämisen edellytyksiä. Rautakausi voidaan edelleen jakaa varhaiseen -, keski- ja myöhäisrautakauteen. Tarkastelemme nyt erityisesti myöhäisrautakautta eli vuosia 800-1150 jälkeen ajanlaskun alun.
Miten sitten on mahdollista, että tiedämme myös näin kaukaisesta esihistorian ajasta kuitenkin jotain? Tietoa ihmiskunnan menneisyydestä esihistorian aikana voidaan saada muun muassa arkeologian avulla. Arkeologia on tiede, joka tutkii menneisyyden ihmisen toiminnasta jääneitä jälkiä. Arkeologit koittavat rakentaa kuvaa menneisyydestä aineellisen kulttuuriperinnön pohjalta. Aineellista kulttuuriperintöä ovat esimerkiksi muinaisjäännökset, kuten vanhat asuinpaikat ja esinelöydöt. Arkeologisesta tutkimustyöstä huolimatta rautakaudella eläneen ihmisen elämästä suuri osa on edelleen hämärän peitossa. Työtä vaikeuttaa se, että arkeologien tutkimuskohteet ovat todellakin usein vain jäänteitä, eivät sellaisenaan tai kokonaisena säilyneitä ympäristöjä tai esineitä. Lisäksi näitä jäänteitä on säilynyt ja niitä on löydetty sattumanvaraisesti.
Lähiympäristössämme täällä Valkeakoskella on monia muinaisjäännösalueita, joista nyt tarkastelumme kohteena oleva Sääksmäen Rapolanharju ympäristöineen on merkittävin. Toistaiseksi Rapolanharjusta on tutkittu vain murto-osa, joten myös tätä aluetta koskevat tiedot täydentyvät ja osittain myös muuttuvat jatkuvasti uusien tutkimusten myötä.
Esihistoriallisena aikana asutuksen keskittymiseen tietyille alueille vaikuttivat edulliset liikkumis- ja asuinolosuhteet. Valkeakosken Sääksmäki sijaitsi monien liikkumiseen sopivien vesireittien varrella, joten ensimmäiset ihmiset saapuivat Sääksmäelle jo kivikauden aikana. Sääksmäellä on ollut asutusta jo 5000 vuotta sitten. Rautakauden aikana noin 2000 vuotta sitten asutus Sääksmäellä entisestään lisääntyi ja tiivistyi uusien muuttoliikkeiden myötä. Laajat erämaa-alueet ympärillä tarjosivat rautakauden ihmisille suojaa ja toimeentuloa. Lisäksi erityisesti Rapolanharjun etelä- ja länsirinteillä vallitsi asumisen kannalta miellyttävä, leuto ilmasto. Harjun rinteiltä onkin löydetty yli sata kiviröykkiötä, joista osan arvellaan liittyneen asumuksiin. Vanhimmat asumusten pohjat ovat peräisin rautakaudelta.
Rautakauden loppupuolella, kuten nykyäänkin, ihmiset kuuluivat osaksi perheitä ja sukuja. Ihmiset, perheet ja suvut, asuivat taloissa. Monien talojen ryhmästä käytettiin nimitystä kylä. Kylät puolestaan muodostivat pitäjiä. Eräs myöhäisrautakauden lopulla vähitellen muodostuneista muinaispitäjistä oli Suur-Sääksmäki, joka puolestaan kuului Muinais-Hämeen maakuntaan. Suolamereltä suolamerelle eli Suomenlahdelta Pohjanlahdelle ulottuneen Muinais-Hämeen asutus keskittyi rautakaudella ennen kaikkea Hauhon seudulle ja Vanajaveden ympäristöön, alueelle, johon siis Sääksmäkikin kuuluu. Rautakauden loppupuolella Muinais-Hämeen asukkaat muodostivat jo oman heimonsa, hämäläiset. Hämäläiset kuuluivat puolestaan yhtenäiseen länsisuomalaiseen kulttuurialueeseen varsinaissuomalaisten ja satakuntalaisten kanssa.
Tiesitkö, että kotipaikkakunnallamme Valkeakosken Sääksmäellä on muinoin ollut linnoitus, jonka vallien jäänteet ovat edelleen nähtävissä Rapolanharjulla?
Suomessa on noin 400 paikkaa, joita on pidetty joko niillä sijainneiden, todellisten linnoitusten jäänteiden tai suullisen perimätiedon perusteella esihistoriallisina linnavuorina. Todellisuudessa muinaislinnoja on ollut huomattavasti vähemmän, nykyisen Suomen alueella noin 100. Niistä yksi sijaitsee Sääksmäen Rapolanharjulla.
Linnavuorella on kansanperinteessä tarkoitettu korkeaa tai kallioista paikkaa, samaan tapaan kuin linnamäellä tai linnaharjullakin . Näitä nimityksiä yhdistää paikan samanlainen maantieteellinen sijainti korkealla kohdalla ympäröivään maastoon nähden. Varsinaisia muinaislinnoja on ollut kahta tyyppiä: pakolinnoja on käytetty vaaran uhatessa vetäytymis- ja puolustustarkoituksiin, asuinlinnoissa, kuten Liedon Vanhalinnassa, on ollut asukkaita pysyvästi. Rapolanharjun muinaislinnaa on todennäköisesti käytetty pakolinnana.
Muinaislinnoja rakennettiin rautakauden loppupuolella paitsi Hämeeseen myös Ahvenanmaalle, Varsinais-Suomeen, Etelä-Savoon ja Karjalaan. Hämeessä muinaislinnoja on Sääksmäen lisäksi ollut ainakin Lempäälässä, Pälkäneellä, Kuhmoisissa, Hattulassa, Tenholassa, Aulangolla, Janakkalassa, Vammalassa ja Hauholla. Rapolan muinaislinna on todennäköisesti rakennettu myöhäisrautakaudella viikinkiaikana 800-1100 jaa. ja se on ollut käytössä 1200-luvulle asti. Myöhemmin varhaiskeskiajalla 1300- ja 1400- luvuilla se on toiminut Ruotsin kuninkaan armeijan tukikohtana aivan kuten Apianvirran Linnosaarikin Valkeakoskella.
Muinaislinnojen rakentamisen on ajateltu liittyneen puolustautumistarpeisiin. Pakolinnoina käytettyjä muinaislinnoja rakennettiin, jotta tarpeen tullen lähialueen väki kotieläimineen saattoi paeta linnaan ja puolustaa itseään ja omaisuuttaan hyökkääjiltä. Rapolan muinaislinnan sijainti ja sen poikkeuksellisen suuri koko ovat voineet tarkoittaa sitä, että Rapolassa on ollut Hämeen keskuslinna, jonne on paennut tarpeen tullessa ihmisiä kauempaakin, kuten nykyisten Toijalan, Viialan, Kylmäkosken ja Urjalan alueilta.
Muinaislinnojen rakentaminen on kertonut myös alueellisen ja paikallisen hallinnon kehittymisestä rautakauden loppupuolella, koska linnan varustaminen, ylläpito ja puolustaminen vaativat pitkälle kehittynyttä ihmisten yhteistoimintaa.
Muinaislinnojen rakentaminen on liittynyt paitsi paikalliseen myös alueelliseen puolustukseen. Vanajan alueen harjujonoon, johon Rapolan harjukin kuuluu, rakennettiin viikinki- ja ristiretkiajalla monia muinaislinnoja. Perätysten harjujonoon rakennetut linnat hyötyivät sijainnistaan lähellä toisiaan: viesti lähestyvästä vihollisesta kulki harjujonoa pitkin muinaislinnasta toiseen, kun vaarasta voitiin ilmoittaa ilmassa näkyvin savu- ja tulimerkein.
Luontainen rakennuspaikka muinaislinnoille oli luonnonmuodostelma, jota oli helppo puolustaa, siis joko saari, korkea, kallioinen mäki tai harju. Korkealta paikalta lähestyvä vihollinen oli helppo havaita ja toisaalta jyrkät rinteet vaikeuttivat vihollisen etenemistä. Harjun rinteiden laelta saattoi nähdä kaikkiin ilmansuuntiin, kun puusto oli kaadettu näkyvyyden parantamiseksi. Harjun rinteitä saatettiin vielä kaivamalla tehdä jyrkemmiksi. Rapolan muinaislinna rakennettiin maantieteellisesti erinomaiselle paikalle, korkealle jääkauden muovaamalle selänneharjulle, joka kohoaa korkeimmillaan peräti 70 metriä läheisen Vanajaveden ja 150 metriä merenpinnan yläpuolelle. Rapolan muinaislinnan yli kilometrin mittaisten vallien sisäpuolelle jää kaksi jääkauden muovaamaa harjuhautaa eli suppaa. Kotieläimet voitiin ajaa näihin harjuhautoihin turvaan, kunnes piiritys oli ohitse.
Liite (gif, 107 kb) I. J. Inbergin piirros Rapolan muinaislinnasta. Isossa kuvassa linna on kuvattu päältä, pienessä kuvassa sivulta poikkiviivan osoittamasta kohdasta.
Rapolan muinaislinnan valli on ollut todennäköisesti hirsiarkkuperusteinen. Noin kaksi metriä korkean poikittaishirsisen seinän sisäpuolelle salvottiin hirsiarkku seinän tueksi. Noin puolimetriä korkea ja metrin leveä arkku täytettiin hiekalla ja kivillä, jolloin se toimi myös seisoma-alustana puolustajille.
Rapolan muinaislinnasta on jäljellä enää osia kivisestä vallista, puuosat ovat hävinneet aikojen saatossa kokonaan. Rapolan muinaislinnassa tiedetään olleen ainakin kaksi porttia. Rapolan muinaislinnan alueelta on löydetty myös uunimaisia tulisijoja ja asumusten pohjia. Linnan pohjalla olevan suuren kuopan arvellaan olleen kaivo.
Liite (jpeg, 44 kb). Rapolan muinaislinnan pohjapiirros. Museovirasto. Muokannut Heidi Toivanen.
Keitä Rapolan muinaislinnaan hyökkäävät ihmiset sitten olivat? Varmasti tiedetään ainakin karjalaisten ja novgorodilaisten joukkojen ryöstelleen Hämeessä rautakauden loppupuolella. Mahdollisesti myös viikingit ovat vierailleet ryöstöretkillään Hämeessä ja Rapolassa.
Vesiteitä pitkin saapuneet hyökkääjät ovat pyrkineet mahdollisesti joko valtaamaan linnan tai ainakin tekemään linnan puolustajien keskuudessa mahdollisimman suurta tuhoa. Tavoitteeseen päästäkseen hyökkääjät ovat voineet piirittää linnaa ja varastaa tai tuhota puolustajien omaisuutta.
Muinaislinnaan paenneet ihmiset puolustautuivat hyökkääjiltään monin eri tavoin. Rapolan muinaislinnan vallin päältä, tulisijojen vierestä on löydetty heittokivikasoja. Röykkiöiksi koottuja kivenmurikoita on heitetty hyökkääjien päälle linnan valleilta. Vihollisia on myös ammuttu jousiaseilla. Lähitaistelussa on käytetty miekkoja, kirveitä ja nuijia.
Avainsanat
Muinaislinna
Rapolan muinaislinna
Rapolanharju
Jääkausi
Muinaislinnan rakentaminen
Muinaislinnan puolustaminen
2.1 Miksi muinaislinnoja rakennettiin?
2.2 Merkitse tehtävässä 1.2 piirtämääsi aikajanaan Rapolan muinaislinnan käyttövuodet esihistorian aikana.
2.3 Kuvittele, että elät rautakaudella. Olet kalastamassa Rauttunselällä, kun huomaat kahden suurikokoisen, vieraan laivan lähestyvän horisontissa. Miten toimit?
2.4 Piirrä vihkoosi kuvitteellinen sarjakuva aiheesta “Rapolanlinnan hyökkääjät ja puolustajat”. Pohdi aluksi, millaiselta muinaislinna näytti? Ketkä sitä puolustivat? Mistä suunnasta hyökkääjät saapuivat? Millaisia keinoja puolustajilla oli puolustautuessaan käytössään? Mitä linnan vallien sisäpuolella oli? Hyödynnä mielikuvituksesi apuna Rapolan muinaislinnaa koskevia tietoja ja aluetta esitteleviä kuvia ja karttoja.
Rautakaudella ihmisellä oli pitkälti samanlaisia perustarpeita kuin nykyäänkin, eli ihminen tarvitsi suojakseen asunnon, päällensä vaatteet ja ravinnokseen ruokaa. Oli päästävä myös siirtymään paikasta toiseen. Millaista elämää rautakauden ihminen sitten eli, miten hän asui, pukeutui, söi ja liikkui?
Rapolanharjun suojissa olleet vanhimmat asumusten jäljet ovat peräisin ajanlaskumme alusta. Koska näistä asumuksista ovat jäljellä ainoastaan niiden pohjat, ei voida tietää, millaisia asuinrakennukset Rapolassa ovat olleet. Muualta Suomesta tunnetaan kuitenkin joitakin paremmin säilyneitä myöhäisrautakautisten asuntojen jäänteitä. Niiden perusteella voidaan esittää arvailuja siitä, millaisia rautakauden asunnot ovat olleet ehkäpä Rapolassakin.
Rautakaudella pyyntielinkeinon harjoittajat, metsästäjät ja kalastajat, asuivat kodissa. Kodat oli helppo purkaa ja kasata asuinpaikan vaihtuessa tiuhaan. Pysyvämpiä asuntoja rautakaudella olivat talot. Rautakauden loppupuolella talot olivat todennäköisesti paalujen varaan pystytettyjä harjakattoisia hallitaloja. Talojen seinät tehtiin aluksi paalujen varaan pystytetyistä oksapunoksista, mutta myöhemmin salvostekniikkaa hyväksi käyttäen hirsistä. Hirsien raot tiivistettiin savella. Tätä seinien tilkitsemisessä käytettyä savitiivistettä on löydetty myös Rapolanharjulta.
Talossa saattoi olla kaksi huonetta, toinen ihmisille, toinen kotieläimille. Katot tehtiin tuohesta, turpeesta ja oljesta. Taloissa sisällä lienee ollut ainakin tulisija, joka lämmitti ja valaisi asumusta. Luultavasti sisustuksena ovat olleet myös makuusijoina käytetyt maapenkit tai puulaverit pehmusteineen. Rautakautisissa asumuksissa on ollut todennäköisesti myös joitakin taloustavaroita kuten arkkuja ja lippaita sekä astioita, erityisesti saviruukkuja. Rapolasta arkeologit ovat löytäneet runsaasti kotitekoisten saviruukkujen palasia.
Asuinrakennuksen lisäksi rautakautisen talon pihapiiriin saattoi kuulua muitakin rakennuksia kuten työpajoja ja varastoja. Pihapiirissä oli myös peltoa ja metsää, josta haettiin polttopuuta ja valmistusmateriaaleja tarve-esineitä varten.
Tulen tekemiseen rautakauden loppupuolella käytettiin joko soikeaa tuluskiveä tai tulusrautaa ja koivun käävästä valmistettua taulaa. Tulen syntymiseen tarvittava kipinä saatiin aikaiseksi iskemällä tulusraudalla kiveen. Kipinä sai sytykkeenä käytetyn taulan kytemään. Puhaltamalla kytevään taulaan saatiin liekki leimahtamaan ja puut syttymään tulisijassa.
Rapolanharjun ympäristössä ravinnon hankkimiselle ja ruoan valmistukselle ovat olleet hyvät edellytykset. Rautakaudella ruokaa valmistettiin ja sitä säilöttiin maa- ja karjatalouden tuotteista sekä veden ja metsän antimista keittämällä, paistamalla, savustamalla ja kuivaamalla. Ruoka kypsennettiin avotulella joko maakuopassa tai padassa nuotion päällä. Viljan jyvistä rouhittiin käsikivillä puuroaineksia tai jauhoja leivän leivontaan. Pellossa viljeltiin myös juureksia ja palkokasveja, kuten nauriita, papuja ja herneitä. Kotieläimistä saatiin lihaa ja maitoa. Kalaa valmistettiin ruoaksi usein ja monin eri tavoin. Mausteet olivat harvinaisia ja kalliita, joten arkena ruokaan saatiin makua luonnon yrteistä ja suolasta -Rapolanharjulla kasvaa edelleen monia yrtti- ja rohdoskasveja, jotka olivat käytössä rautakauden aikana. Sellaisia kasveja ovat esimerkiksi väinönputki, nurmilaukka, jänönapila, tumma tulikukka, rohtoraunioyrtti ja pietaryrtti. Ruokien makeutusaineena käytettiin hunajaa ja juomina veden lisäksi piimää, koivunmahlaa, simaa ja olutta.
Rapolasta ei ole toistaiseksi löydetty jäänteitä myöhäisrautakaudella Sääksmäellä eläneiden ihmisten vaatetuksesta. Sääksmäkeläisten vaatetuksesta voidaan kuitenkin tehdä joitakin arvailuja muualla Länsi-Suomessa käytössä olleiden asujen jäänteiden perusteella.
Vaatteita valmistettiin rautakauden loppupuolella pääsääntöisesti itse. Langan kehrääminen ja värjääminen sekä kankaankudonta pystykangaspuilla kuuluivat naisten käsitöihin. Vaatteiden valmistusmateriaaleina käytettiin lampaista saatavaa villaa, pellavaa sekä eläinten turkiksia ja nahkoja. Alunperin vaaleita vaatekankaita voitiin värjätä kasveista saatavilla väreillä, jolloin tulokseksi saatiin esimerkiksi ruskeita, vihreitä ja kellertäviä sävyjä.
Rautakauden loppupuolella elänyt, länsisuomalainen mies pukeutui pitkiin housuihin, lyhyehköön mekkoon ja päällysvaatteena käytettyyn viittaan. Nahkainen tai langasta punottu vyö kuroi mekon poimut vyötäröltä yhteen. Vyössä saattoivat roikkua miekka, veitsi, kukkaro ja tulusrauta. Hienommat jalkineet olivat nahkaa, arkena jalassa saattoivat olla tuohesta punotut virsut.
Naisen pukuun kuuluivat paidan lisäksi villasta tai pellavasta kudottu mekko, esiliina ja päähine; joko huntu tai otsanauha. Jalkineina käytettiin nahkaisia tossuja tai tuohivirsuja. Kylmältä suojasi villainen vaippa eli neliönmuotoinen viitta. Nainen kantoi vyöllään avainta, veistä, kampaa ja korvien puhdistamisessa käytettyä korvalusikkaa. Lisäksi asuun kuului erityisesti juhla-aikoina paljon koruja. Korut toimivat paitsi somisteina, osittain myös asun kiinnittiminä. Tyypillisiä koruja olivat olkapäillä käytetyt pyöreät pronssisoljet vitjoineen, ravun tai hevosenkengän muotoiset soljet, lasimassahelmistä kootut kaulakorut, sormukset ja pronssiset spiraalit esiliinassa tai viitassa.
Liikkuminen tapahtui rautakaudella ennen kaikkea vesiteitä, järviä ja jokia, pitkin. Erityisesti hämäläiset, ja siis myös sääksmäkeläiset, olivat kuuluisia suurista veneistään eli uiskoista, joilla taitettiin pitkiäkin matkoja. Kesäaikaan kulkuneuvona oli soutuvene, talviaikaan sukset tai hevosen vetämä reki. Lyhyitä matkoja saatettiin kulkea jalan tai ratsain myös maastossa, polkuja ja vaatimattomia teitä seuraillen. Merkittävin maantie, Hämeen härkätie, johti Hämeestä (Hattulasta) Varsinais-Suomeen (Turkuun) jo viikinkiaikana. Sitä pitkin ovat voineet kulkea myös sääksmäkeläiset.
Avainsanat
3.1 Vertaile elämää rautakaudella ja nykyään. Pohdi asiaa alla esitettyihin aiheiden pohjalta (esimerkiksi: millaisia rautakauden asunnot olivat ja millaisia asunnot ovat nykyään) Mitä eroja ja yhtäläisyyksiä havaitset?
3.3 Ota selvää, millaisia ruokia olivat kapakala ja veripalttu. Miten niitä valmistettiin?
3.4 Miksi tulen tekeminen oli rautakauden ihmiselle välttämätön taito?
3.5 Suunnittele oma rautakautinen asusi! Hyödynnä suunnitelmasi tukena tekstissä kuvailtua länsisuomalaisen naisen tai miehen asua ja esimerkiksi historian oppikirjasi kuvitusta.
3.6 A, B vai C? Valitse oikeat vaihtoehdot. Huomaathan, että oikeita vastauksia yhteen kysymykseen voi olla useita.
Rautakauden loppupuolella Suomessa oli käytössä kaksi eri hautaustapaa, jo pronssikaudelta peräisin oleva polttohautaus sekä vähitellen yleistynyt ruumishautaus. Vainajat haudattiin kalmistoihin eli hautausmaille. Polttohautauksen tarkoitus oli erottaa vainajan sielu ruumiista ja helpottaa siten sielun siirtymistä tuonpuoleiseen eli manalaan. Hämeessä vainajan jäännökset sijoitettiin kalmistossa joko röykkiöön, jossa oli kiviä ja maata seassa tai tasaiselle maalle, polttokenttäkalmistoon. Yhteen röykkiöön saatettiin haudata monia eri vainajia. Röykkiön keskellä saattoi olla yksi suuri keskuskivi, jonka ympärille röykkiö vähitellen kasvoi uusien hautausten myötä. Polttokenttäkalmistot puolestaan sijaitsivat usein matalilla mäenkumpareilla. Poltetun vainajan jäännökset ripoteltiin ympäri kumparetta. Ruumishautaus, jossa vainaja haudattiin kokonaisena, yleistyi rautakauden loppupuolella kristinuskon vaikutuksesta.
Juhla-asuihinsa puettujen vainajien mukaan hautoihin laitettiin vainajalle kuuluneita esineitä ja muita hauta-anteja, lahjuksia, kuten ruokaa. Joskus esineet rikottiin, jotta vainajat eivät olisi päässeet tekemään niiden avulla tuhoa elävien keskuuteen, mutta myös siksi, että esineissä itsessään ollut henki vapautuisi. Haudoista tehtyjen esinelöytöjen perusteella arkeologit ovat voineet päätellä vainajan sukupuolen tai aseman yhteisössä. Esimerkiksi kun rautakaudella miehet hoitivat kaupankäynnin, haudasta löytynyt vaaka kertoo siitä, että vainaja on todennäköisesti ollut mies. Naisille kuuluneita esineitä ovat olleet esimerkiksi sirpit, korut ja langan kehräämisessä käytetyt värttinät. Yhteisölleen merkittävien henkilöiden, kuten päälliköiden, haudoista on löytynyt runsaasti arvokkaita esineitä. Haudoista on löydetty myös taikakaluja kuten karhunkynsiä tai hampaita, jotka suojasivat vainajaa pahalta. Uskottiin näet, että ihminen tarvitsi suojelusta kuolemansa jälkeenkin.
Rapolanharjun lähiympäristössä on kolme rautakautista kalmistoa, Hirvikallion, Matomäen sekä Rupakallion kalmistot. Hirvikallion ja Matomäen kalmistoihin kuuluu kumpaankin toistakymmentä kiven- ja maansekaista röykkiötä, Rupakallion kalmistossa on polttokenttähautoja. Varhaisimmat polttohautaukset ovat peräisin keskirautakaudelta. Sen sijaan toistaiseksi Rapolasta ei ole löytynyt ruumishautoja.
Rapolasta tehdyt rautakautiset esinelöydöt ovat pitkälti samanlaisia kuin muuallakin Länsi-Suomessa. Rapolan kalmistoista on löydetty muun muassa keihäänkärkiä ja miekan osia sekä koruja kuten kelloriipus, avainriipus, lapioriipus, rannerengas ja pätkä kaularengasta. Rupakallion kalmistosta on löydetty muun muassa viikinkiaikaiset hevosen kuolaimet.
Avainsanat
4.1 Mitkä hautaustavat olivat käytössä rautakauden loppupuolella? Mitä hautaustapoja nykyään käytetään?
4.2 Etsi kartasta Rapolanharjun ympäristössä olevat kalmistoalueet ja pohdi niiden sijaintia rautakauden asutukseen verrattuna. Mitä huomaat?
Rautakauden ihmisen uskomuksista ja niihin liittyvistä säännönmukaisista tavoista rituaaleista on voitu tehdä päätelmiä paitsi hautojen myös muiden uhripaikkojen perusteella. Rautakauden ihmiset uskoivat luonnon jumaliin. Ihmiset ajattelivat, että luonnossa kaikella, kuten metsällä ja vuorella oli oma henkensä tai haltijansa, joita tuli lepytellä uhrilahjojen ja rukousten muodossa. Hämäläisistä muinaisjumalista tiedetään nimeltä muun muassa vedenhaltija Ahti, metsänhaltija Tapio ja kodinhaltija Tonttu.
Uhripaikat sijaitsivat usein asumusten lähellä. Uhri- eli kuppikivet eli kulsat valmistettiin hakkaamalla luonnonkiviin pieniä kuoppia, jotka olivat tavallisesti läpimitaltaan 4-10 cm ja syvyydeltään 2-5 cm. Kuoppien määrä kivissä on vaihdellut. Uhrikiville uhrattiin suopeiden vainajien tai hyvän sadon tai toivossa. Uhrikiville uhrattiin tavallisesti viljasadon ensimmäiset jyvät. Kuoppiin saatettiin myös kaataa vastapoikineen lehmän maitoa tai laittaa tuoretta lihaa. Kuppeihin kertyneen sadeveden uskottiin puolestaan parantavan sairauksia. Uhrikiviä on nähtävissä Sääksmäellä paitsi Rapolan Hirvikallion-Matomäen kalmistojen yhteydessä myös esimerkiksi Sääksmäen kirkolle johtavan tien varrella, Voipaalan pellolla ja Päivölässä.
Kuppikivien lisäksi uhripaikkoja saattoivat olla myös suuret puut ja kivet sekä lähteet. Lähteen vedellä uskottiin olevan parantavia vaikutuksia. Rapolanharjun länsipäässä, nykyisen vanhan kolmostien varrella sijaitsee lähde, jossa veden parantavaa vaikutusta jokainen voi käydä itse kokeilemassa…
Hiisi on alun perin tarkoittanut tiettyä kohtaa maastossa. Rautakauden alkupuolella hiisi-sana merkitsi ensin kalmistoa, mutta vakiintui sitten vähitellen tarkoittamaan uhrilehtoa. Uhrilehdoissa vietettiin rautakauden loppupuolella maatalouteen liittyviä vuotuisjuhlia, kuten sadonkorjuujuhlaa uhrirituaaleineen. Kristinuskon tultua Suomeen hiisi-sanan merkitys muuttui ja sillä alettiin tarkoittaa nimenomaan pakanallisia uhripaikkoja. Samalla hiiteen alettiin liittää kielteisiä asioita, kuten pahuus ja pimeys. Myöhemmin hiisi alkoi tarkoittaa myös henkilöä, kuten peikkoa, jättiläistä tai haltijaa.
Rapolan Hiidestä (jättiläisestä, peikosta tai haltijasta) kerrotaan, että Hiisi olisi yrittänyt vaikeuttaa 1300-luvulla perustetun Sääksmäen kirkon rakennustöitä. Kansantarun mukaan Hiisi viskoi harjun päältä lohkareita kohti kirkon rakentajia. Kivet ja maa putoilivat pitkin Vanajanselkää, ja näin muodostuivat lukuisat pikkusaaret. Tai että jättiläinen suuttuneena kirkon rakentamisesta otti sylinsä täyteen maata ja kiviä ja lähti kahlaamaan veteen, jolloin ihmisten häiritsemänä Hiiden kantamukset tipahtelivat järveen yksi toisensa jälkeen. Uskomuksen mukaan pitkä Oitinkinnas eli Kintaankärki syntyi jättiläisen kintaan pudotessa veteen.
Avainsanat
5.1 Millaisia uhripaikkoja rautakaudella oli käytössä?
5.2 Kuvaile lyhyesti jokin rautakauden uskomus. Millaisia uskomuksia Sinulla on?
5.3 Yhdistä sana ja sen oikea selitys:
a) henkinen
b) rituaali
c) luonnonusko
d) kulsa
e) hiisi
1 juhlallinen, vakiintunut, mahdollisesti uskonnollinen tapa tai toimitus
2 uhrikivi
3 aineeton, vastakohta aineelliselle
4 maaston kohta, uhrilehto, haltija
5 käsitys siitä, että luonnossa kaikella on oma henkensä tai haltijansa
Pyynti, eli metsästys ja kalastus, oli pitkään esihistoriallisen ajan ihmisen tärkein elinkeino. Pyyntikulttuuriin kuului myös keräily, jonka avulla ympäröivästä luonnosta saatiin ravinnon lisäksi talteen tarpeellisia esineiden valmistuksessa käytettyjä raaka-aineita. Tärkeimmät saaliseläimet metsästyksessä olivat turkiseläimiä, kuten soopeleita, kärppiä, näätiä ja oravia, joiden turkiksia käytettiin kaupankäynnin maksuvälineinä. Majavia pyydystettiin niistä saatavan lääkeaineen, hausteen, vuoksi. Muita saaliseläimiä olivat karhu, hirvi, jänis ja kettu.
Erämailla kuljettiin jokia ja järviä pitkin veneillä. Metsästyksessä käytettiin jousella ammuttavia nuolia ja keihäitä. Saaliita varten viriteltiin myös monenlaisia satimia ja ansoja. Rautakaudella kalastuksessa käytettiin luusta, puusta tai raudasta valmistettuja koukkuja, atraimia ja harppuunoita.
Metsästysretkiä tehtiin kauas, Hämeestä aina Etelä-Lappiin asti. Toisaalta lähiympäristönkin metsistä ja järvistä saatiin elintarpeita päivittäiseen käyttöön. Rapolan linnavuoren ympäristö oli pyyntimiehelle sopivaa seutua, koska Vanajaveden kapeikko oli suurten riistaeläinten, kuten hirvien, järven ylityspaikka. Lisäksi vesistö sopi erinomaisesti kalastukseen.
Vähitellen pyynnin ohella alettiin omaksua kuitenkin myös muita elannon hankintatapoja. Maanviljely alkoi Suomessa jo kivikaudella 2000-1300 vuotta eaa., mutta varsinaisesti viljely yleistyi rautakaudella. Suomeen syntyi silloin kaksi eri kulttuuria, pyynti- ja maanviljelijäväestö, vaikkakin monin paikoin pyyntiä ja maataloutta harjoitettiin edelleen rinnakkain.
Viljaa kasvatettiin aluksi kaskissa. Kaskeaminen tarkoitti sitä, että tietyltä alueelta puut kaadettiin ja ne poltettiin kasvupaikallaan, jotta olisi syntynyt maan ravinteikkaaksi tekevää tuhkaa. Kaskiviljelyn ongelmana oli se, että ihmisten tuli raivata yhä uusia ja uusia kaskia, kun viljelymaa muuttui vähäravinteiseksi muutaman vuoden viljelyn jälkeen. Uusien kaskimaiden perässä ihmisten täytyi myös vaihtaa asuinpaikkaansa. Tilanne muuttui kun keksittiin, miten peltoja voitaisiin lannoittaa karjatalouden sivutuotteena syntyneellä lannalla.
Rautakautiset pellot olivat kooltaan pieniä. Viljalajeista yleisin oli ohra, mutta myös ruis, vehnä ja kaura tunnettiin. Pellavaa viljeltiin kankaiden raaka-aineeksi. Palkokasveista olivat myös Rapolassa käytössä ainakin herne ja linssi. Juurikkaista tiedetään käytetyn ainakin nauriita.
Rapolanharjun edustalla olevan Saunalahden turvekerroksista otetuista näytteistä on löydetty ensimmäiset merkit Rapolan alueen viljelystä jo noin 1500 eaa. eli pronssikaudelta. Voimakas peltoviljely, johon liittyy rukiin viljelyä, alkoi Matomäen alueella alkoi noin 200 eaa. Rukiin lisäksi alueella on viljelty pölkkyvehnää ja ohraa. Arkeologisissa tutkimuksissa Matomäen kalmiston vierestä on löydetty nykyisen viljelymaan alta viikinkiaikainen muinaispelto, jossa on pellon kyntämisessä käytetyn koukkuauran jälkiä 20×30 metrin suuruiselta alueella. Ristikkäiset jäljet pellossa johtuvat siitä, että koukkuaura ei kääntänyt maata, vaan ainoastaan rikkoi maanpinnan. Peltoa piti siten kyntää ristiin rastiin, jotta maa kuohkeutuisi tarpeeksi viljelyä varten.
Tavallisimpia kotieläimiä rautakaudella olivat naudat, siat, vuohet ja lampaat. Naudoista saatiin maitoa ja lihaa ja lisäksi härkiä voitiin käyttää vetoeläiminä. Lampaista saatiin maidon ja lihan lisäksi villaa vaatteiden valmistukseen. Myös hevoset ja koirat tunnettiin rautakaudella. Hevonen sai palvella ihmistä milloin vetoapuna peltotöissä tai matkanteossa, milloin taisteluissa sotaratsuna.
Rautakauden aikana suomalaiset kävivät kauppaa paitsi keskenään, harjoittivat myös vilkasta ulkomaankauppaa, jonka seurauksena syntyi yhteyksiä ja omaksuttiin uusia kulttuuri-ilmiöitä muualta Euroopasta. Rautakauden aikana kaupankäynnin painopiste siirtyi vähitellen Itämeren itä- ja länsiosista Skandinaviaan. Ruotsin Birkasta kehittyi viikinkiajalla idän ja lännen välisen kaupan solmukohta. Suomessa tärkeimmät kauppapaikat sijaitsivat Kokemänjoen, Kymijoen ja Vuoksen varrella.
Pohjolasta kotoisin olleet viikingit tekivät ryöstöretkiensä lisäksi myös kaupparetkiä ympäri Eurooppaa myöhäisrautakaudella, 800-1000-luvuilla. Viikinkien idäntie kulki Suomenlahden rannikkoa pitkin joko Baltian jokien ja Volgan kautta Kaspianmerelle tai Dnepriä pitkin Mustallemerelle. Viikingit rakensivat jokien varsille linnoitettuja kaupunkeja, joista tunnetuimpia ovat Kiova ja Novgorod. Viikingit toivat idäntieltään hopeaa ja muita ylellisyystarvikkeita Itämeren rannoille. Viikinkien tiedetään käyneen kauppaa myös orjista. Suomeen päätyi viikinkien kauppareitiltä ainakin arabialaisia rahoja ja silkkiä. Valtaosa kaikista metalliesineistä Suomeen saapui kuitenkin Länsi-Euroopasta. Sieltä ovat peräisin monet miekat, keihäänkärjet ja korut, joita on löydetty myös Rapolasta. Idästä, Vienanmeren alueelta, Suomeen saapui koruja.
Kauppaa käytiin vaihtokauppana, jolloin kaupankäynnissä ei käytetty rahaa, vaan käytännössä tavara vaihtoi omistajaansa. Myöhäisrautakaudella kyllä tunnettiin jo esimerkiksi hopeasta valmistetut kolikot, mutta rahan arvoa ei nykyaikaisessa mielessä mitattu. Rahan, vaikkapa hopeakolikon, arvo määräytyi ennen kaikkea painon mukaan. Siksi kauppiaiden varusteista tärkein olikin vaaka, jolla punnittiin tavaran arvoa vastaava hopeamäärä. Maksuvälineeksi kelpasivat siten myös hopeatangot tai hopeakorut -siis mikä tahansa hopeatuote, eivät ainoastaan kolikot.
Suomalaiset toivat mukanaan kauppapaikoille metsästämiään turkiksia, joita he sitten vaihtoivat ulkomaisten kauppiaiden tuotteisiin. Ylellisyystuotteiden, kuten korujen, metalli- ja lasiastioiden, mausteiden ja viinin lisäksi suomalaiset hankkivat itselleen suolaa ja kankaita.
On mahdollista, että Rapolan rannassa on sijainnut eräs Vanajavesistön tärkeimmistä markkinapaikoista, Rapolan muinaissatama. Lahden poukamassa on näet edelleen nähtävissä osa kivistä rakennelmaa, joka on voinut olla laiturinpohja. Joka tapauksessa Rapolan pelloista ja kalmistoista löydettyjen ulkomaisten tuontitavaroiden suuri määrä kertoo muinaisten sääksmäkeläisten harjoittaneen vilkasta kauppaa ulkomaisten kauppiaiden kanssa.
Rautakaudella elettiin omavaraistaloudessa eli kaikki jokapäiväisessä elämässä tarvittava, kuten käyttöesineet, valmistettiin itse. Naisten käsitöihin kuuluivat langan kehrääminen ja värjääminen sekä kankaankudonta pystykangaspuilla. Naiset valmistivat myös savi- ja puuastioita. Rapolan kalmistoista ja pelloista on löydetty runsaasti kotitekoisten astioiden palasia. Miesten töihin kuuluivat rautakaudella esimerkiksi järvimalmin nostaminen järvestä, sysien poltto sekä suksien ja veneiden veisto. Järvimalmin nostaminen järvestä ja sysien poltto liittyvät raudanvalmistukseen, jota harjoitettiin myös Rapolassa.
Raudanvalmistuksessa tarvittavaa raaka-ainetta, järvimalmia nostettiin järvestä tai suosta. Esimerkiksi Vanajaveden Rauttunselkä on saanut nimensä juuri tämän toiminnan perusteella.
Rautasulatossa eli maahan kaivetussa kuopassa järvimalmista erotettiin rautakuona polttamalla kuopassa malmia ja sysiä eli hiiliä. Palamista kiihdytettiin palkeilla. Valmista harkkorautaa kuumennettiin aluksi ahjossa, jotta sitä voitiin sitten muokata vasaroiden ja pihtien avulla haluttuun muotoon. Karkaisun eli nopean jäähdyttämisen jälkeen muotoiltu harkkorauta kovettui. Raudasta saatiin siten valmistettua kestäviä työkaluja ja aseita.
Omavaraistaloudesta huolimatta tiettyjä käsityöammatteja harjoitettiin myös ammattimaisesti. Käsityöläiset asuivat joko pysyvästi kylässä tai he kiertelivät kylästä kylään elantonsa ansaitakseen. Hautalöydöissä ilmenevä, pitkälle kehittynyt raudan taontataito esimerkiksi kertoo rautakauden ammattisepistä. Lisäksi rautakaudella tiedetään olleen ainakin aseseppiä, koruseppiä ja puuseppiä.
Avainsanat
6.1 Mitä olivat rautakauden elinkeinot? Mitä elinkeinoa Sinä harjoittaisit, jos eläisit rautakaudella ja asuisit Rapolanharjun rinteillä? Miksi?
6.2 Etsi ja poimi vihkoosi sanaristikosta rautakauden elinkeinoihin liittyvät sanat. Sanoja on yhteensä 13 ja ne voivat olla ristikossa vaaka-, pystysuoraan tai vinottain.
| y | r | k | a | l | a | s | t | u | s | l |
| v | i | i | k | i | n | k | i | j | l | s |
| p | u | n | t | a | r | i | p | k | a | a |
| m | n | a | u | i | a | r | e | s | m | a |
| s | v | e | k | y | r | u | l | o | m | l |
| d | r | s | k | o | r | u | t | h | a | i |
| s | a | t | a | m | a | k | o | r | s | s |
| k | o | u | k | k | u | m | r | a | i | ä |
Muistatko vielä, miten rautakaudella kaikki oikein kävikään ? Täydennä lauseisiin puuttuvat sanat.
Aikakautta, jolta ei ole olemassa kirjallista aineistoa kutsutaan _____________________.
Tiede, joka tutkii menneisyyden ihmisen jättämiä merkkejä ympäristöönsä on nimeltään ____________________.
Viikinki- ja ristiretkiajasta käytetään myös nimitystä ______________________.
Häme ja Sääksmäki kuuluivat jo rautakaudella __________________________ kulttuurialueeseen.
Muinaislinnoja oli kahta eri tyyppiä, _____________________ ja ____________________.
Muinaislinnoja rakennettiin ______________________aikana.
Rapolanharjun muinaislinna on rakennettu todennäköisesti _________________________.
Muinaislinnoja rakennettiin________________________ varten.
Rapolan muinaislinnasta ovat jäljellä enää ________________vallit.
Rautakauden loppupuolella ihmiset asuivat _________________ ja _________________.
Talojen seinät olivat ____________________ tai ___________________. Seinät tiivistettiin ________________. Katot tehtiin ______________, ______________ tai _______________.
Tulen tekemiseen rautakauden loppupuolella käytettiin ________________ tai ________________ ja _________________.
Ruokaa valmistettiin _________________ ja ______________ tuotteista sekä _______________ ja _________________ antimista.
Vaatemateriaaleina rautakauden loppupuolella käytettiin _______________, _______________, ________________ ja _________________.
Koruja käytettiin paitsi ___________________ myös ______________ ______________.
Rautakauden sääksmäkeläiset olivat kuuluisia suurista veneistään eli ________________.
Matkoja voitiin tehdä myös _________________, __________________ tai _______________.
Rautakauden hautauspaikoista käytetään nimitystä ________________________.
Rapolanharjun ympäristössä niitä on kolme, _________________, ________________ ja Rupakallio.
Rautakauden loppupuolella oli käytössä kaksi eri hautaustapaa, ___________________ ja __________________.
Vainajien mukaan hautoihin laitettiin _________________ ja _________________.
Kalmistot ja uhripaikat sijaitsivat usein ____________________ lähellä.
Uhripaikkoja olivat ___________________, ____________________ ja _______________.
Myöhäisrautakauden elinkeinoja olivat ___________________, _________________,
_________________ ja ____________________.
Rapolasta on löydetty viikinkiaikainen ___________________ nykyisen viljelymaan alta.
Ulkomaisten tuontitavaroiden suuri määrä kertoo sääksmäkeläisten käyneen vilkasta ____________________.
Rautakaudella Rapolassa harjoitettiin ___________________, jota varten tarvittiin järvimalmia ja sysiä.
Keskeinen ajatus Rautakuonaa ja Rapolan tarinoita -opetuspaketin tekemisessä on ollut osoittaa Rapolan rautakautisille, yksittäisille muinaismuistoille konteksti. Päämääränä on ollut kertoa laajemmin siitä rautakauden ilmiöstä tai tapahtumasta, mihin jälki (esimerkiksi hautaröykkiö tai muinaislinna) liittyy. Menneisyyden jättämät jäljet, esimerkiksi Rapolan muinaismuistoalueella, eivät sinänsä kerro menneisyydestä mitään, vaan tarvitaan myös tietoa siitä, mikä jäljen on jättänyt ja milloin ja missä yhteydessä jälki on syntynyt. Konkretisoiden: leikitelkää ajatuksella, että vierailette luokkanne kanssa Rapolanharjulla ilman tietoa rautakaudesta ja muinaismuistoista -mitä näette? Kenties metsää, peltoa ja kivikasoja siellä täällä? Entäpä, jos tiedätte, että Rapolanharjulla on ollut valtaisa muinaislinna ja osa kivikasoista onkin (ollut) hautoja? Mitä näette nyt? Yllyttäkää oppilaitanne tekemään myös itse havaintoja, päätelmiä ja tulkintoja menneisyyden jättämistä jäljistä Rapolanharjulla vieraillessanne! “Oikeat” tulkinnat voitte myöhemmin halutessanne tarkastaa tutkimuskirjallisuudesta.
Aiheen ajallinen rajaus on rautakausi 500 eaa.-1150 jaa, pääpainon ollessa myöhäisrautakaudessa. Rapolanharju ympäristöineen kantaa merkkejä ihmisen toiminnasta kuitenkin tästä valitusta aikarajauksesta sekä taakse- että eteenpäin ja tämä on hyvä ottaa huomioon asian käsittelyssä.
Rapolanharju ympäristöineen kuuluu laajoihin luonto- ja kulttuurikokonaisuuksiin. Tähän opetuspakettiin Rapolan alueesta ja sen rikkaasta kulttuuriperinnöstä on rajattu vain osa eli lähinnä muinaislinnan, Hirvikallion-Matomäen-kalmistojen, uhrikiven ja muinaispellon alue. Rapolanharjun-Huittulan muinaismuistoalue kokonaisuudessaan levittyy huomattavasti tätä laajemmalle alueelle.
Rapolanharjun ympärille oleva nuorempi historiallinen kulttuurikerros (esimerkiksi kirkko ja kartanot) liittyy luontevasti esihistorian kulttuuriperintöön jatkaen ja muokaten sitä. Esihistoriallinen ja historiallinen aika liittyvät toinen toisiinsa, vaikka rajauksesta johtuen opetuspaketissa ei käsitelläkään historiallista aikaa.
Opetuspaketin toteuttamisessa on ollut tärkeää se, että virtuaalikierros perustuu todelliseen Rapolaan, oikeisiin muinaismuistoihin ja autenttiseen ympäristöön. Ajatuksena on, että reittiin tietoiskuineen tutustutaan ensin virtuaalisesti, esimerkiksi opettajan johdolla luokassa. Sitten Rapolanharjuun käydään tutustumassa paikan päällä ja lopuksi palataan jälleen tehtävien pariin tietokoneelle. Näin siksi, että virtuaalikierroksen avulla reitti hahmottuu oppilaalle kokonaisuutena ja ennen vierailua harjulla oppilaalle on ehtinyt muodostua viitekehys, jonka varassa hän tulkitsee ympäristöä ja sen merkkejä. Rapolanharjulla käymisen jälkeen pohdittavat virtuaalikierroksen kertaustehtävät syventävät ja palauttavat mieleen jo opittuja asioita.
Karttaan piirretty sininen polku on maastossa käveltynä melko pitkä (kesto noin puolestatoista kahteen tuntia). Halutessanne voitte kiertää esimerkiksi vain muinaislinnan vallit tai kävellä kalmistoalueelle ja palata samaa reittiä takaisin. Virtuaalikierros kannattanee kuitenkin käsitellä lyhentämättömänä, jotta aiheen käsittely rasteittain muodostaisi oppilaalle pyrkimyksen mukaisen kuvan rautakaudesta ja Rapolasta. Virtuaalikierroksen rastit EIVÄT ole merkittyinä maastoon.
Kiinnittäkää erityisesti huomiota virtuaalikierroksen rastien kursivoituihin sanoihin ja käsitteisiin, joiden ymmärtämiseksi oppilas saattaa tarvita apua. Kussakin rastissa käsitellyt keskeisimmät asiat on kerätty avainsanalistaksi tietoiskuosuuden perään.
Käyttäkää apunanne asian käsittelyssä Suomen, Sääksmäen alueen ja Rapolan karttoja, joita on saatavilla esimerkiksi oppikirjoista ja Internetistä. Hyödyntäkää Rapolanharjulla käydessänne myös maastossa olevien opastaulujen karttoja ja tekstejä.
Virtuaalikierroksen rasteihin liittyvien tehtävien vastaukset oppilaat kirjoittavat historian vihkoonsa. Näin hankittu tieto pysyy tallessa ja limittyy muuhun esihistoriaa käsittelevään opetusmateriaaliin (esimerkkinä tehtävän 1.3 aikajana) Jos tehtävät on tehty ennen vierailua Rapolanharjulla, vastaukset kulkevat kätevästi mukana vihossa myös maastossa.
