Työpaikat

Valkeakoski  >  Työpaikat

Ruokapalvelutyöntekijä, määräaikainen

10.04.2019 kello 00:00



Valkeakosken kaupungin Nuorisotoimi palkkaa Kariniemen kesäleirille mielellään kokeneen ruokapalvelutyöntekijän ajalle 3.6.-13.6. 2019 (ei viikonloppu työtä).

Ruokapalvelun ammattitason vaativa perustyö, joka edellyttää itsenäistä vastuuta ruoan valmistuksesta. Tehtäviin kuuluu ruuan valmistuksen lisäksi mm. ruokalistojen suunnittelu, tilaukset, ruuan esillelaitto ja keittiön siivous.

Arvostamme hyviä asiakaspalvelutaitoja, yhteistyökykyä, kykyä itsenäiseen työskentelyyn sekä aktiivista asennetta työhön.

Kelpoisuusehtona on suurtalouden tai catering-alan perustutkinto tai muu vastaava alan koulutus.

Palkkaus määräytyy KVTES:n mukaan. Työaika on 38,75 h/viikossa. Puolen tunnin päivittäinen lepoaika ei kuulu työaikaan.

Valkeakosken kaupunki on savuton työpaikka.

Tehtävässä apuna kaksi kesätyöntekijää.

Työpiste on Kariniemen leirikeskus.

Kesäleirit on tarkoitettu 3.-4. luokkalaisille ja yli 5. luokkalaisille lapsille. Molemmilla leirillä on noin 30-50 lasta sekä ohjaajat.

Paikka on haettavissa www.kuntarekry.fi ja www.te-palvelut.fi - palveluissa. Hakuaika 13.5.2019 klo 9-15.00 mennessä puhelimitse 040 335 6821.



 

Näytä kaikki tiedotteet »