Rikosten ja riitojen sovittelu

Valkeakoski  >  Perhe- ja sosiaalipalvelut  >  Rikosten ja riitojen sovittelu

Rikosasioiden sovittelun tarkoituksena on tarjota rikoksen osapuolille mahdollisuus toistensa kohtaamiseen ja rikoksesta aiheutuneiden vahinkojen korvaamiseen. Kohtaamisen mahdollistavat koulutetut vapaaehtoiset sovittelijat, jotka toimivat sovittelutoimiston ammatillisen ohjauksen alaisina.

Sovittelussa uhri ja tekijä kohtaavat, jolloin he pääsevät käsittelemään rikosta ja aiheutuneita seurauksia heille sopivalla tavalla. Sovittelussa ei ratkaista asian rikosoikeudellista puolta, mutta sovittelu voi vaikuttaa mahdolliseen rangaistusseuraamukseen siten, että rangaistusta lievennetään tai rikosoikeudellisista toimenpiteistä luovutaan.

Aloitteen sovittelusta voi tehdä kumpi tahansa rikoksen osapuolista, alaikäisen vanhemmat, poliisi, syyttäjä tai sosiaaliviranomainen.



Mitä sovitellaan?


Sovittelu on mahdollista rikoksista joissa on uhri ja tekijä. Teon pitää olla myönnetty. Sovittelutoimisto arvioi asian soveltuvuuden sovitteluun. Sovittelu on mahdollista myös alle 15-vuotiaiden tekemissä rikoksissa. Yleisemmin soviteltavia rikoksia ovat pahoinpitelyt, vahingonteot, varkaudet, näpistyksen, ilkivalta.

Pirkanmaan sovitteluista vastaa:

Pirkanmaan sovittelutoimisto Itsenäisyydenkatu 17 A 6 krs
33500  Tampere
Puh. 0400 397 860

Viimeksi muokannut: Tarja Siren, 10.9.2010 14:35