Elatusturva

Lain mukaan lapsella on oikeus riittävään elatukseen, josta vastaavat hänen vanhempansa kykynsä mukaan. Vanhemmat ovat vastuussa lapsen elatuksesta siihen saakka, kun tämä täyttää 18 vuotta.

Jos vanhempi ei muulla tavoin huolehdi lapsen elatuksesta tai lapsi ei asu hänen luonaan pysyvästi, lapselle voidaan vahvistaa elatusapu. Vanhemmat voivat tehdä elatusospimuksen sosiaalivirastossa tai tuomioistuimen päätöksellä. Elatusapu maksetaan kuukausittain etukäteen tai se voidaan sopia maksettavaksi kertasuorituksena. Elatusapuun tulee korotuksia elinkustannusindeksin mukaan.

Elatustukea maksetaan lapselle, jonka elatusvelvollinen vanhempi on laiminlyönyt vahvistetun elatusavun maksamisen tai ei pysty maksamaan sitä. Elatustukea saa myös lapsi, jolle ei ole voitu vahvistaa isää. Tukea maksetaan lisäksi silloin, kun elatusapu on määrätty pienemmäksi kuin elatustuki. Täysimääräinen elatustuki on 136,41 euroa kuukaudessa lasta kohti vuonna 2009. Sen maksaa kunta.

 

Viimeksi muokannut: Tarja Siren, 10.1.2007 9:09