Uutiset | Valkeakoski-opisto 2017
          

Räsyä, rauhaa ja rakkautta -räsymaton tarinoita

15.06.2018 kello 14:25

Räsyä, rauhaa ja rakkautta - räsymaton tarinoita

Myllysaaren museossa 14.6.-30.9.2018

Kudonnan opettaja Terhi Käpyaho on koonnut Myllysaaren kesänäyttelyn, jossa pääosassa ovat meille kaikille tutut räsymatot! Räsyillä on pitkä historia. Viimeistään 1600-luvulla on Suomessa osattu kutoa käytetyistä vaatteista riepukudosalustoita eli nukereita, joita käytettiin peitteiksi, rekivaatteiksi ja hevosloimiksi. Vasta 1800-luvun alussa alettiin lattioita yleisemmin peittää matoilla. Vanhin tieto räsymatosta Suomessa on perunkirjasta vuodelta 1798.


Näyttelyssä on esillä paitsi räsymattoja, myös niihin tarvittavaa muuta esineistöä sekä tietysti mattolaituri. Näyttelyssä saa myös hyvän kuvan siitä mitä kaikkea muutakin räsyistä, matonkuteista, voi tehdä. Vain mielikuvitus on rajana!

Mattoja ei tarvitse vain ihastella, vaan niitä pääsee myös kutomaan! Näyttelytila on muuntunut keskustan lakkautetun Kangaspuutarhan ”kesäsiirtolaksi”. Näyttelyn aikana järjestetään 5 ohjattua työpajaa sekä pajat Työväen Musiikkitapahtuman ja Taiteiden polun yhteydessä. Valkeakoskella on pitkät perinteet maton kutomisessa mutta nykyään kudonta-asema toimii enää Voipaalan Pellavapäässä. Myös materiaalien suhteen Valkeakoski on ollut erityinen paikka: molttooni, suodatinkangas ja Säterin kuteet ovat olleet täällä ”lahja” mattokankureille.

 

Näytä kaikki tiedotteet »