Kuulutukset

Valkeakoski  >  Kuulutukset

Ympäristölupahakemus koskien maankaatopaikkatoimintaa

01.08.2017 kello 15:26

Valkeakosken kaupunki hakee ympäristönsuojelulain (527/2014) mukaista ympäristölupaa jätteen käsittelylle, joka on ammattimaista tai laitosmaista. Lupaa toiminnan aloittamiselle haetaan muutoksenhausta huolimatta.

Valkeakosken kaupunki suunnittelee maankaatopaikkaa Jutikkalan kaavaalueen rakentamisesta syntyville pilaantumattomille ylijäämämaa-aineksille Jutikkalan kylän tilalle Ottila, määräalalle 908-425-1-27/M601, Hämeenlinnantien ja moottoritien Vt3 liittymän sekä Jutikkalan teollisuusalueen viereen. Alue on Jutikkalan osayleiskaavassa maa- ja metsätalousaluetta (M), joka muodostaa maisemallisen suojavyöhykkeen teollisuusalueen ja avoimen kulttuurimaiseman väliin. Alueella ei saa suorittaa maisemaa muuttavia toimenpiteitä, kuten avohakkuita, ilman maisematyölupaa. Kaavassa alueelle on merkitty ohjeellinen vaihtoehtoinen hulevesien tulva- ja käsittelyalue, jota tulee tarkentaa asemakaavaa varten laadittavassa hulevesisuunnitelmassa. Erityisesti on kiinnitettävä huomiota, etteivät Natura 2000-verkostoon kuuluvan Saarioisjärven luontoarvot vaarannu.

Suunnittelualue on vastikään avohakattua talousmetsämaata eikä sillä sijaitse aikaisempaa toimintaa. Alueella ei hakemuksen mukaan esiinny arvokkaita suojelukohteita tai luontotyyppejä eikä liito-oravaa. Lähin suojelualue on Natura 2000-verkostoon kuuluva Saarioisjärvi. Maankaatopaikalle läjitetään vain kaava-alueen rakentamisessa syntyviä pilaantumattomia, hyötykäyttöön kelpaamattomia maa-aineksia, eikä sinne tuoda maa-aineksia muualta. Alueella ei varastoida, käsitellä eikä jalosteta maa-aineksia, eikä siellä huolleta kalustoa tai varastoida vaarallisia kemikaaleja. Läjitys ja siihen liittyvä liikennöinti tapahtuu pääasiassa arkisin klo 7-18. Täyttöalueen pinta-ala on 10 880 m2 ja täyttömäärä on max. 50 000 t/a eli noin 31 000 m3/a. Täyttökorkeus vaihtelee 10-17 m:n.

Maankaatopaikkatoiminnan ympäristövaikutukset aiheutuvat pääasiassa alueen suoto- ja hulevesistä ja maisemallisista vaikutuksista. Alueelle on laadittu hulevesienhallintasuunnitelma asemakaavoituksen yhteydessä. Maankaatopaikan suoto- ja hulevedet ohjataan kokoomaojien, selkeytysaltaan ja suotopadon kautta niskaojaan ja edelleen Saarioisjärveen. Vedenlaatua tarkkaillaan selkeytysaltaasta poistuvasta vedestä sekä Saarioisjärven läheisyydestä purkuojasta 2 kertaa vuodessa. Toiminnan melu- ja pölyvaikutukset rajoittuvat läjitysalueen lähiympäristöön. Lähin asutus sijaitsee noin 450 m:n päässä maankaatopaikasta.

Lupahakemus on nähtävillä 3.8.-1.9.2017 Valkeakosken kaupunkisuunnittelun toimistossa, os. Sääksmäentie 2, 37600 Valkeakoski.

Lupahakemuksen johdosta oikeus muistutuksen tekoon on niillä, joiden etuun ilmoitetusta toiminnasta mahdollisesti aiheutuva ympäristön pilaantumisen vaara saattaa vaikuttaa. Muilla henkilöillä ja yhteisöillä on oikeus mielipiteen ilmaisuun asiasta. Hakemusta koskevat muistutukset ja mielipiteet tulee toimittaa kirjallisena viimeistään 1.9.2017 Valkeakosken kaupungin rakennus- ja ympäristölautakunnalle osoitteeseen PL 20 (käyntiosoite Sääksmäentie 2), 37601 Valkeakoski.

Lisätietoja: ympäristöpäällikkö Sanna Ristonen, p. 040 335 7412

Valkeakoskella 3.8.2017

Valkeakosken kaupunki

Ympäristönsuojelu

 

Näytä kaikki tiedotteet »