Näyttelyt

15.1. - 18.4.2012 Kouluteemoja käsittelevä näyttely sopii myös lapsille!

Voipaalan kevätnäyttelyinä nähdään kahden valkeakoskelaisen taiteilijan näyttelyt: Arja Seppäsen Aasinsiltoja ja Reija Kykkänen-Riskumäen Todistus.

Näyttelyt ovat avoinna ti-pe klo 11-17
ja la-su 12-18 Voipaalan päärakennuksessa.

15.1. - 18.4.2012 arja.jpg : 9 kB  (alakerta)
Arja Seppänen
Aasinsiltoja, maalauksia

Arja Seppänen harmittelee, että vitkutteli maalaamisen aloittamista pitkään. 2000-luvulla Seppäsen töitä on nähty Valkeakosken kuvataiteilijoiden ryhmänäyttelyissä ja yksityisnäyttelyilleen Seppänen on löytänyt usein tilaa myös ravintoloista, kirjastoista ja viimeisimmät teokset ovat olleet esillä tatuointiliikkeessä.

Aasin siltoja - nimi viittaa Seppäsen mukaan myös kokonaisuuden kirjavuuteen. Monien eri aiheiden tuominen mukaan on tietoinen valinta, johon taiteilija voi itsensä oikeuttaa. Useat eri tekniikat ja aihepiirit antavat kuvat taiteilijasta, joka etsii jatkuvasti uutta ja on kiinnostunut monista taiteenalueista. Seppänen muistuttaa, ettei teos tule koskaan täysin valmiiksi.

Näyttelyn nimi kertoo myös useista aiheista, joita Seppänen poimii arjestaan. Teemoja ja kuvallisia aiheita löytyy aamulla lehteä lukiessa, matkoilla ja kotipaikkakunnalla kulkiessa. Teoksia on syntynyt myös teatterin ja kirjojen innoittamana. Näyttelyssä on mukana muun muassa teos, jossa sataa ruusuja Jiménez Juan Ramón Minä ja Harmo novellikokoelman mukaan. Seppäsen kanssa keskustellessa selviää, että Harmo on tarinoiden aasi. Ajankohtaiset aiheet kuten Kreikka ja Intian kastittomat ovat päätyneet maalauksiin. Seppänen poimii tarinoiden mukana esteettisiä ilmiöitä: kreikkalaisen sinfonian, pensseleiden pestessä syntyvät kuviot, liimapohjustuksen aiheuttaman krakleerauksen tunnelman yhteyden Venetsian siltoihin.

syysmaisemat-belgiasta.jpg : 13 kB


15.1. - 18.4.2012  (yläkerta)
Reija Kykkänen-Riskumäki
Todistus, installaatioita, maalauksia, piirroksia reija2.jpg : 9 kB

Luokkakuvat, kartat, koulun ruokalan lautaset, koulureput, naulakot ja opetuskalvot. Näyttelyn varsinaista materiaalia ovat muistot ja analyysit koulumaailmasta. Suuri, oransseista, punaisista ja keltaisista lautasista koottu helmitaulu kertoo kouluruokailujen tarinoita. Hymypatsas on yksi keskeisimmistä esineistä koulumaailman ja kasvatusarvojen symbolina. Kykkänen-Riskumäki kertoo miten hymypatsaan saaminen ensimmäisellä luokalla on vaikuttanut koko elämänasenteeseen. Se, mitä on olla koululainen, opiskelija, opettaja sekä yläkoulussa että lukiossa, ovat näyttelyssä keskeisiä.

Reija Kykkänen-Riskumäki korostaa, että Todistus-näyttely on erityisesti kuvataideopettajan näyttely, eikä Kykkänen-Riskumäki halua esiintyä taiteilijana. Opettajan vallan ja vastuun sijaan näyttely käsittelee muutoksia koulumaailmassa, mutta myös kuvataiteille ominaisesti tunteita ja yhteisöllisyyttä. Mukana ovat myös kiusaaminen, uhkailu ja pelko. Taustalla ovat kouluampumiset ja kouluissa tapahtuva henkinen väkivalta niin oppilaita kuin opettajia kohtaan. Lisäksi Kykkänen-Riskumäki kierrättää näyttelyssään materiaaleja korostaen kestävän kehityksen tärkeyttä.

dsc_0479.jpg : 16 kB

Näyttelyssä on mukana laaja kouluyhteisö: opettajat ja oppilaat ympäri Suomen ovat lahjoittaneet näyttelyyn valokuviaan ja esineistöä. Koulumaailma on aina jaettu todellisuus koko ikäpolven kesken, mikä tuo näyttelyyn voimakkaan yhteiskunnallisen tason. Näyttely on jatkoa sekä Voipaalassa nähdylle seudulliselle Kello soi - oppilastöiden ja Kykkänen-Riskumäen Tarjolla tänään –näyttelyille (2008). Kun edellisen näyttelyn lähtökohtana oli taitoaineiden määrän vähentyminen, tutkii Kykkänen-Riskumäki koulumaailmaa nyt enemmän henkilökohtaisista kokemuksista ja vuorovaikutuksesta lähtien.

Oma henkilökohtainen koulumaailma on esillä koulutodistuksina, luokkakuvina ja opettajuuteen johtaneen elämänkaaren tarkasteluna. Mukana ovat myös omat oppilaat ja kouluyhteisön historia. Opettajuus on harvoin käsitelty aihe, jopa myytti. Opettajuuteen kohdistuu runsaasti kateutta, mutta myös omakohtaisiin kokemuksiin perustuvia mielipiteitä. Opettajakin on jatkuvasti oppimassa ja joutuu päivittämään tietojaan. Opettaja on osa nuorten muuttuvaa maailmaa: onnistumista, kehittymistä, lahjakkuutta sekä valitettavasti myös kiusaamista. Koulu on aina myös työntekijöiden ja oppilaiden muodostama yhteisö, jossa jokainen yksilö vaikuttaa kokonaisuuteen. Kykkänen-Riskumäki tuo esille myös nuorisossa viimeisen kymmenen vuoden aikana tapahtuneen muutoksen, eli sen kuinka nuorista on tullut aiempaa avoimempia.

Tulossa:

Kuvataidekoulun vuosinäyttely 29.4. - 27.5.2012
Ceramega 10.6. - 8.9.2012
Luontoportti, Jouko Lehmuskallion luontokuvia 20.9. -






Viimeksi muokannut: Tuija Ruuttunen, 6.2.2012 15:19