Total Horror

Total Horror 15.9.-4.11.2018

Total Horror

15.9. – 4.11.2018 Voipaalan taidekeskus, Valkeakoski

Kauhu syntyy odotuksesta, kun epäilee jotain hirveää tapahtuvan. Kauhu on turvallisuuden tunteen menetystä ja tutun muuttumista oudon vieraaksi. Se on säikähdyksiä ja lapsuudesta saakka mukana roikkuneita pelkoja, joita ei saa selitettyä pois. Kauhu kietoo meidät kiemurtelevaan tunteeseen, peittää alleen ja lukitsee sisäänsä. 

Total Horror –ryhmänäyttelyn kauhea teema sopii pelottavan hyvin monia kummitustarinoita sisältävän vanhan kartanon syksyyn. Näyttelyn taiteilijat ovat: Taija Goldblatt, HEMULOORDI, Hydra, J. A. Juvani, Anne Järvi, Emmi Kallio, Jenni Karhapää, Niina Kiiveri, Anna Pekkala, Ismo Torvinen ja Liisa Tarleena Öhman.

”Total Horror -näyttely keskittyy sielua repiviin arjen kauhuihin, pieniin henkilökohtaisiin kokemuksiin ja yhteisöllisiin pelkoihin, sillä ne ovat meistä kiinnostavampia kuin ämpärillinen verta. Teoksissa avataan sisäisiä ja salaisia pelkoja ja ristiriitoja. Äänetöntä ja lukkiutunutta tuskaa, kun on tilanteessa, josta ei pääse pois. Suljetun paikan kammoa ja pois näkyvistä suljettuja asioita, jotka piilossa kasvavat hirviöiksi. Pelot saavat myös laajempia mittakaavoja. Ihmisen jatkuva tarve kontrolloida ja muokata itseään, eläimiä ja ympäristöään voi lopulta johtaa hallitsemattomiin lopputuloksiin. Pseudotieteellisyys valtaa alaa. Aikakaudet tulevat päätökseen, ihmiset kuolevat ja maailma sellaisena kuin sen tiedämme, lakkaa joskus olemasta.”

Näyttelyssä on esillä maalauksia, videoteoksia, installaatioita, veistoksia ja valokuvateoksia.

Runsaasti oheisohjelmaa näyttelyn aikana

Total Horror -näyttelyn ajan Voipaalassa järjestetään opastus näyttelyn tematiikkaan ja talon kummitustarinoihin kuutena sunnuntaina ( su 16.9. / su 23.9. / su 7.10. / su 14.10. / su 21.10. / su 4.11.) Opastus alkaa klo 14 ja sisältyy pääsymaksun hintaan.

Taidetorstai järjestetään joka kuukauden 1. torstai, ja silloin näyttelyt ovat avoinna klo 20 saakka ja Kartanokahvilassa on ohjelmaa klo 18 alkaen. Total Horror –näyttelyn aikaiset Taidetorstait ovat 4.10. ja 1.11.2018

Valkeakoskipäivän iltana 27.10. on myös pidennetty aukiolo, jolloin näyttelyyn tutustutaan taskulamppujen valossa ja kuunnellaan, onko Voipaalan kuuluisin aave ”Harmaapukuinen nainen” hereillä…

Kauhun tematiikka nousee näyttelyn ajan esille myös Valkeakosken pääkirjastossa, kun aikuisten aineistosta nostetaan teemaan liittyvää kirjallisuutta helposti löydettäväksi.

Taiteilijat

Taija Goldblatt (s. 1978) on tamperelainen kuvataiteilija, joka piirtää ja tekee animaatiota. Goldblattin teoksissa tarkastelun kohteena ovat usein arjen outous ja tilanteet joissa asiat eivät mene odotusten mukaisesti; oli sitten kyseessä sukupuoli, kaupunkitila tai vanhemmuus.
http://taija.goldblatt.fi/

HEMULOORDI on kuvataiteilija Heidi Hemmilän taiteilijanimi. Hemmilä (s. 1989) asuu ja työskentelee Tampereella.

Hydra koostuu kuudesta Lahden Taideinstituutista valmistuneesta kuvataiteilijasta: Jyri Ala-Ruona, Topi Juntunen, Olli Niskanen, Mikko Lyytinen, Jussi Pyky, Lasse Ursin. He ovat työskennelleet ryhmänä yhteisissä työtiloissa Lahdessa sekä Helsingissä vuodesta 2011. Ryhmäläisten työskentelytekniikat vaihtelevat, joten kollektiiviset projektit tuovat vaihtelua henkilökohtaiseen työskentelyyn, luovat mahdollisuuksia kokeiluihin ja ennakkoluulottomampaan ilmaisuun. Voipaalaan tulee näyttelytilaan rakennettu erillinen huone, jossa kauhun tematiikkaa lähestytään ruumiillisuutta ja kehollista kuvastoa käyttäen. Huone toimii tilallisena rekonstruktiona ihmiskuvan moninaisuudesta, jossa tarkastellaan ihmiskehon ja rakennetun identiteetin välistä suhdetta ympäröivään todellisuuteen.

J. A. Juvani (s. 1988) on lappilainen kuvataiteilija, jonka pääasiallisia työvälineitä ovat video, valokuva, kuvanveisto ja teksti. Vuoden nuorena taiteilijana (2018) tunnetuksi tulleen J. A. Juvanin työskentelyn ytimessä on aiheita kuten queer, feminismi, kuolema, himo, runous, rakkaus, viha, stereotypiat, loppuun kuluneet kliseet ja yleinen sekoilu. Juvani valmistui Kuvataideakatemiasta v. 2015.
http://jajuvani.wordpress.com/

Anne Järvi (s. 1988) on Turussa asuva kuvataiteilija, joka työskentelee piirrosanimaation, piirroksen sekä tekstiiliveiston parissa. Järven teokset käsittelevät kilpailua ja epäonnistumista sekä erilaisia valtarakenteita. Suomen taideyhdistys myönsi hänelle nuorten taiteilijoiden apurahan vuonna 2016.
http://www.annejarvi.fi/

Emmi Kallio (s. 1981) asuu ja työskentelee Tampereella. Hänen maalauksiaan on viimeksi ollut esillä Mäntän kuvataideviikoilla. Kallion teoksia on Tampereen taidemuseon kokoelmissa ja lukuisissa yksityiskokoelmissa.
http://www.emmikallio.com/

Jenni Karhapää (s. 1984) työskentelee taidemaalauksen parissa ja asuu Tampereella.
http://www.jennikarhapaa.com/

Niina Kiiveri (s. 1986) etsii uutta kulmaa kauhun kuvastoon pinkin ja glitterin kautta. Hänen työskentelynsä painottuu kokeilevaan valokuvaan ja videoon. Hänen Total Horror -näyttelyyn tulevia teoksiaan on tukenut Taiteen edistämiskeskuksen Pirkanmaan maakuntarahasto.
http://niinakiiveri.net/

Anna Pekkala (s. 1989) asuu ja työskentelee Tampereella. Total Horror -näyttelyssä Pekkala töräyttää kohti eri ikäisenä kokemiaan pelkoja. Hän työskentelee pääosin veistosten parissa, joiden koko vaihtelee monesta metristä ihan pieneen. Hän käsittelee teoksissaan usein ihmisten ja eläinten välisiä eroja sekä ottaa kantaa ympäristöongelmiin ja eläinsuojeluun. Synkkä huumori on osallisena kaikissa hänen teoksissaan.
http://www.annapekkala.com/

Ismo Torvinen (s.1984) etsii taiteessaan koneen ja ihmisen rajapintaa. Ismo Torvinen päämedia on ohjelmointi ja digitaaliset ympäristöt.

Liisa Tarleena Öhman (s. 1987) työskentelee erityisesti installaatioiden ja performatiivisen videotaiteen parissa. Hän tutkii töissään muun muassa ihmisen suhdetta omaan yksityisyyteensä ja häntä läheisimmin ympäröiviin tiloihin.
http://liisatarleena.com/

Lukuunottamatta Hydra-kollektiivia, ryhmänäyttelyn kaikki kuvataiteilijat ovat valmistuneet Tampereen ammattikorkeakoulusta vuosina 2013-2016, jossa he ovat tutustuneet toisiinsa.


Viimeksi muokannut: Hanna Parviainen, 13.9.2018 9:28