Tietosuoja

Palveluiden käyttäjien yksityisyydensuojan ja oikeusturvan takia on tärkeää, että henkilötietoja käsitellään asianmukaisesti ja lainmukaisesti.

Henkilötietojen käsittelyä ohjaa EU:n yleinen tietosuoja-asetus (EU) 2016/679. Asetusta täydentää oma kansallinen lainsäädäntö muun muassa julkisuuslaki ja voimaanastuessaan tietosuojalaki. Lisäksi viranomaisen henkilötietojen käsittelyä ohjataan lukuisilla erityislaeilla. Lainsäädäntöä täydentävät organisaation omat sisäiset ohjeet.

Henkilötietojen käsittely Valkeakosken kaupungissa

Valkeakosken kaupungin tuottamissa palveluissa henkilötietoja kerätään ja käsitellään lainmukaisesti ja läpinäkyvästi. Henkilötietoja kerätään vain tiettyä laillista tarkoitusta varten. Henkilötietoja ei käsitellä, käytetä tai yhdistetä myöhemmin muuhun tarkoitukseen, kuin mihin ne on alunperin kerätty.

Rekisteröidyllä (=henkilö, jonka tietoja käsitellään) on erilaisia lakisääteisiä oikeuksia omiin tietoihinsa muun muassa tarkastus- ja tiedoksisaantioikeus. Oikeudet riippuvat henkilötietojen käsittelyperusteista.  Rekisteritietojaan voi pyytää tarkistettavaksi, oikaistavaksi, täydennettäväksi tai poistettavaksi sähköisillä lomakkeilla.

Lisätietoja tietosuojasta ja henkilötietojen käsittelystä saa tietosuojavaltuutetun verkkosivuilta ja  tietosuojavastaavilta.

Viimeksi muokannut: Ruuttunen Tuija