Avustukset

Yleistä

Liikuntapalvelut myöntää vuosittain tuntuvat avustukset paikallisille liikuntayhdistyksille. Avustettavan yhdistyksen tulee olla rekisteröity paikallinen liikuntayhdistys, joka kuuluu jäsenenä johonkin sellaiseen valtakunnalliseen liikuntajärjestöön, jonka valtioneuvosto on hyväksynyt liikuntalain nojalla valtionosuuskelpoiseksi taikka rekisteröity paikallinen liikuntayhdistys, jonka toiminta sääntöjen mukaan on pääosin liikuntatoimintaa.

Harkinnanvaraisiin kohdeavustuksiin ovat oikeutettuja myös muut liikuntatoimintaa harjoittavat paikalliset rekisteröidyt yhdistykset ja yhteisöt.


Jakoperusteet

Perusavustus myönnetään kaikille sitä määräaikaan mennessä hakeneille, vähintään vuoden liikuntatoimintaa harrastaneille paikallisille liikuntayhdistyksille, jotka täyttävät avustuksen saamisen yleiset edellytykset.

Kohdeavustusta myönnetään paikallisen liikuntatoiminnan tukemiseksi, muttei tarkoitukseen johon myönnetään perusavustusta eikä muuhun kuin varsinaiseen liikuntatoimintaan. Kohdeavustuksen muotoja ovat koulutusavustus, suunnistuskartta-avustus sekä erillisavustus.

Viimeksi muokannut: Tuija Ruuttunen, 7.12.2006 15:37