Valkeakosken kaupunki
KULTTUURIAVUSTUSSÄÄNNÖT
SIVISTYSTOIMENLAUTAKUNNAN KULTTUURIAVUSTUKSET (SILA 24.1.2006 § 4, Dno SILA:4/2006)
- Sivistystoimenlautakunta noudattaa kaupunginvaltuuston avustuksia koskevia talousohjeita.
- Sivistystoimenlautakunta myöntää toiminta- ja yleisavustuksia sekä kohdeavustuksia kirjallisen hakemuksen perusteella (poikkeuksena kulttuuristipendit ja kulttuuripalkinnot, joiden käyttöä ei myöskään valvota jälkikäteen).
- Avustuksia myönnetään vain kulttuuritoimintaan ja tieteeseen.
- Kaupungin oppi- ja kulttuurilaitosten toimintaa ei tueta kulttuuriavustuksin.
- Ystävyysseurojen avustusten jako tapahtuu kaupunginhallituksen toimesta ja varoista.
- Henkilökohtaisten avustusten, paitsi tiedeavustusten, maksatus tapahtuu tositteita vastaan.
- Tiedeavustuksia koskevat lisäksi seuraavat säännöt:
Avustuksia myönnetään tutkijoille, tutkijaryhmille ja yhteisöille tieteellisten tutkimusten suorittamiseen ja julkaisemiseen. Tutkimuksen, jonka tekemistä tai julkaisemista tuetaan, tulee kohdistua Valkeakoskeen tai sen talousaluetta koskevaan aiheeseen tai olla muulla tavoin Valkeakosken kaupunkia kiinnostava.
Hakemukseen tulee liittää tutkimussuunnitelma, kustannusarvio ja mahdollinen asiantuntijalausunto. Perustutkintoihin liittyviä opinnäytetöitä ei tueta.
Apurahan käyttämisestä on annettava kertomus kohtuullisen ajan kuluessa (toimitettava julkaisu kulttuuritoimistoon).
Kaupunginvaltuuston avustuksia koskevia talousohjeita 7.11.2005, § 106, Dno KA:388 /2005 (tulevat voimaan 1.1.2006) seuraavasti:
39 Avustusten hakeminen
Avustusten hakemismahdollisuuksista on, ellei se ole ilmeisen tarpeetonta, ilmoitettava yleisesti.
Avustusten hakemista varten on asianomaisen palvelukeskuksen laadittava tarkoitukseen sopiva hakemuslomake. Hakulomakkeessa edellytettyjen tietojen ja liitteiden lisäksi hakijan on toimitettava vaadittaessa myös muita yhteisön toiminnan tosiasiallista laatua ja laajuutta selvittävää aineistoa.
Avustushakemuksiin on pääsääntöisesti edellytettävä liittämään seuraavat asiakirjat:
- talousarvio- ja toimintasuunnitelma, josta tulee käydä ilmi avustettava toiminta
- toimintakertomus ja tilinpäätös
- tilintarkastajien lausunto
- ilmoitus yhteisön puheenjohtajasta, rahastonhoitajasta ja tilintarkastajista osoitteineen sekä yhteisön pankkitilin numerosta.
40 Avustuksen myöntäminen
Avustus myönnetään ainoastaan hakemuksesta.
Avustuksen tarkoituksenmukaisuutta harkittaessa on otettava soveltuvin osin huomioon:
- hakijan toiminnan tarkoitus ja laatu,
- hakijan taloudellinen asema, paitsi jos kysymyksessä on avustusten edelleen myöntäminen hakijana esiintyvään yhteisöön kuulumattomien hyväksi,
- hakijan saamat muut avustukset ja niiden käyttö,
- avustuksella tuettavan toiminnan tai toimenpiteen tarpeellisuus ja ajankohtaisuus,
- hakijan omatoiminen varojen hankinta.
Kaikki avustukset myönnetään ehdolla, että avustus käytetään haettuun tarkoitukseen. Avustusmäärärahat voidaan vaatia palautettavaksi ellei avustusten käytölle asetettuja ehtoja noudateta tai avustuksen saaja on antanut kaupungille virheellistä tietoa tai muuten johtanut kaupunkia harhaan avustusta hakiessaan.
Avustuksia voidaan myöntää toiminta- ja yleisavustuksina sekä kohdeavustuksina määritellyn kohteen, hankkeen tai tapahtuman tukemiseksi. Kohdeavustukset on haettava ennen avustettavan hankkeen tai tapahtuman toteuttamista.
Avustettavan toiminnan tulee tukea ja täydentää tehtävän toimintaa ja tavoitteita, jonka määrärahoista avustus myönnetään. Tämän päämäärän saavuttamiseksi avustuksen myöntäjä voi asettaa avustuksen saajalle ja avustuksen käytölle erityisiä ehtoja. Ehdoista on ilmoitettava avustuksen saajalle avustuksen myöntämisen yhteydessä.
Avustusta myönnettäessä on edellytettävä, että avustuksen saaja sitoutuu noudattamaan tässä säännössä ja toimielimen mahdollisesti asettamia ehtoja.
41 Avustuksen käytön valvonta
Avustuksen myöntäjä vastaa avustusmäärärahojen käytön valvonnasta, ellei muuta ole sovittu.
Stipendien ja apurahojen käytöstä tulee aina antaa selvitys avustuksen myöntäjälle, ellei toisin ole sovittu.
Asianomaisella palvelukeskuksella on oikeus vaatia avustuksen saajalta harkitsemiaan selvityksiä ja tilityksiä avustuksen käytöstä.
Avustuksen saannin ehdoksi on asetettava, että kaupungin tilintarkastajilla tai
sisäisellä tarkastajalla on oikeus tarkastaa avustuksensaajayhteisön hallintoa ja tilejä ja että yhteisö suorittaa ne kirjanpidolliset järjestelyt, joita pidetään tarpeellisena kirjanpitolain ja hyvän kirjanpitotavan noudattamiseksi.
42 Avustuksen maksatus
Avustus maksetaan vasta sen jälkeen, kun päätös on saanut lainvoiman, sekä vasta, kun yhteisö on toimittanut tarvittavat asiakirjat ja antanut niiden johdosta mahdollisesti pyydetyt lisäselvitykset.
Kohdeavustuksista voidaan ennakkona maksaa enintään puolet ja loppuosa sen jälkeen, kun avustettava kohde, tapahtuma tai hanke on toteutettu ja vaadittavat selvitykset toimitettu kaupungille. Ennakko voidaan vaatia palautettavaksi, mikäli avustettava kohde, tapahtuma tai hanke ei toteudu, tai se poikkeaa oleellisesti avustuspäätöksestä.
Mikäli avustuksen määrä voidaan vahvistaa vasta sen jälkeen kun avustettava tarkoitus on toteutettu, myönnetään avustus vain enimmäismääräisesti ja avustuksen saaja määrättäköön esittämään tarpeelliseksi katsottava selvitys ennen avustuksen nostamista.
Avustuksia myöntävät hallintokunnat voivat tehdä omia avustuksiaan koskevia tarkennuksia.
Avustuksia myönnetään tutkijoille, tutkijaryhmille ja yhteisöille tieteellisten tutkimusten suorittamiseen ja julkaisemiseen. Tutkimuksen, jonka tekemistä tai julkaisemista tuetaan, tulee kohdistua Valkeakoskeen tai sen talousaluetta koskevaan aiheeseen tai olla muulla tavoin Valkeakosken kaupunkia kiinnostava.
Hakemukseen tulee liittää tutkimussuunnitelma, kustannusarvio ja mahdollinen asiantuntijalausunto. Perustutkintoihin liittyviä opinnäytetöitä ei tueta.
Apurahan käyttämisestä on annettava kertomus kohtuullisen ajan kuluessa (toimitettava julkaisu kulttuuritoimistoon).
