Korjaus- ja energia-avustuksia voidaan myöntää ympärivuotisessa asuinkäytössä olevien asuinrakennusten ja asuntojen korjaustoimintaan.
Valtion talousarviossa vahvistettavan määrärahan perusteella Asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskus vahvistaa kaupungille avustuksien myöntämiseen tarkoitetun määrärahan.
Töitä ei saa aloittaa ennen kuin avustuspäätös on tehty tai kunnan viranomainen hyväksynyt korjaustoimenpiteen teknisen tarkoituksenmukaisuuden.
Vuonna 2011 korjausavustuksia myönnetään
Vanhusväestön, vammaisten sekä veteraanien ja veteraanien leskien asuinrakennusten ja asuntojen korjaamiseen sosiaalisin perustein
-
Avustusta myönnetään enintään 40 % hyväksytyistä korjauskustannuksista. Erityisistä syistä avustusta voidaan kuitenkin myöntää enintään 70 % hyväksytyistä korjauskustannuksista.
-
Veteraaneille sosiaalisin perustein myönnettävän 40 %:n korjausavustuksen lisäksi voidaan myöntää tarveharkintaista veteraanilisää enintään 30 % hyväksytyistä korjauskustannuksista.
-
Vanhuksille, vammaisille ja rintamaveteraaneille vuonna 2011 avustusta myönnettäessä noudatettavat tulorajat ovat Asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskuksen kotisivuilla osoitteessa www.ara.fi
-
Myönnettyyn avustukseen liittyy asuinrakennuksen/asunnon käyttörajoitus.
Avustukset kiinteistökohtaisten talousjätevesijärjestelmien parantamiseen sosiaalisin perustein
- Avustus on tarkoitettu kunnan vesihuoltolain mukaan hyväksymän vesihuoltolaitoksen toiminta-alueen ulkopuolella olevien asuinkiinteistöjen talousjätevesijärjestelmien parantamiseen.
- Avustusta voidaan myöntää enintään 35% hyväksytyistä kustannuksista.
- Avustuksen myöntäminen perustuu tulo- ja varallisuusharkintaan.
Tulorajat osoitteesta
www.ara.fi
-
Myönnettyyn avustukseen liittyy asuinrakennuksen/asunnon käyttörajoitus.
Suunnitelmallisen korjaustoiminnan edistämiseen
-
kuntoarvion laadintaan
-
kuntotutkimuksiin
- perusparannustoimenpiteitten suunnitteluun
Asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskus myöntää seuraavat avustukset
-
hissien rakentamiseen, parantamiseen ja liikkumisesteen poistamiseen
-
hissin rakentamisen suunnitteluun
-
terveyshaitan poistamiseen sosiaalisin perustein
Terveyshaittojen poistamiseen, uusien hissien rakentamiseen sekä rakennettavien hissien suunnitteluun tarkoitettuja avustushakemuksia otetaan vastaan jatkuvasti.
Muiden korjausavustusten hakuaika päättyy 8.4.2011 klo 15.00.
Yksityishenkilöiden hakemuslomake on ARA 35/11 ja siihen liittyvä varallisuusselvityslomake ARA 35L/11. Asunto-osakeyhtiöiden, kiinteistöyhtiöiden ja muiden hakemuslomake on ARA 36a/11. Hissi/liikuntaeste korjausavustushakemuslomake on ARA 36c/11.
Hakemukset jätetään talous- ja konserniohjaukseen asuntosihteerille, osoite Sääksmäentie 2 37600 Valkeakoski. Häneltä saa lisätietoja hakumenettelystä ja hakemuslomakkeita. Lomakkeita ja lisätietoja saa myös Asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskuksen kotisivuilla osoitteessa
www.ara.fi > Avustukset > Korjaus- ja energia-avustukset, hissiavustukset. Hakemuslomakkeen voi täyttää ja tulostaa sieltä.
